Tasapainoilua seuran ja yksinolon välillä

Joku joskus sanoi, että ystävät tuovat ilon, mutta vievät näyt. Olen viime ajat ollut niin sosiaalisella tuulella, että bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on taas aika raivata vähän tilaa yksinololle. Liika sosiaalisuus saa aikaan erikoista levottomuutta, sellaista, jossa elämä kinnaa kuin liian pieni paita ja lopulta sitä muuttuu jollakin tavalla ärtyisäksi ja masentuneeksi. Sitten kun pääsee olemaan omissa oloissaan, niin elämästä tulee taas kepeää ja iloista.

Vedin deitti-ilmot pois netistä, koska koin ihan tarpeeksi sitä lajia. Ihan kivaa, eikä huonoja kokemuksia lainkaan, mutta pitää osata lopettaa ajoissa, sillä deittailussa on jotain kuluttavaa. Hupaisaa oli, että kauan sitten minulla oli lyhyt flingi erään naisen kanssa, ja nyt profiilini houkutti hänen siskonsa ottamaan minuun yhteyttä. Hän ei minua tunnistanut, mutta minä hänet. Erittäin kiintoisa ihminen ja profiilinsa perusteella taatusti tutustumisen arvoinen, mutta mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä? Leikkiä ettei tunne? Paljastaa kaikki? No, sattumalta meillä on yhtenen tuttava, ja pelastauduin tilanteesta juttelemalla hänestä ja sitä kaitta kerroin kuka olin, mutta en varsinaisesti paljastanut mitään radikaalimpaa. Varmaan joku tieto on jotain kanavia pitkin kulkenut, sillä viestit kuitenkin lakkasivat tulemasta, mistä olin suurimmaksi osaksi iloinen – näin vältin varmasti muutamankin kiusallisen-mutta-koomisen tilanteen, sellaisen jotka naurattavat elokuvissa, mutta tosielämässä eivät yhtään, vaan kasvoille jää lähinnä jähmettynyt irvistyksenkaltainen hymy.

Se pieni ei-iloisuuskompomentti johtuu siitä, että tämän naisen profiilin perusteella hän olisi ollut ihminen, joka ymmärtää tarvettani olla aika ajoin omissa oloissani hyvinkin eristyneenä, koska itsekin on kuvauksensa mukaan sellainen.

Harmillista on sekin, jos joutuu torjumaan jonkun hyvinkin puoleensavetävän, vain siksi, että tietää, ettei voi tarjota tälle hänen toivomansa tyyppistä suhdetta. Olen siitä aika allapäin.

Loppuun luontotapahtumia: ensi viikolla on opastettu retki lintujen kevätmuuttoa seuraamaan. Jollakin tavalla täytyy ihmisenä liittyä suurempiin kokonaisuuksiin, ja nyt kun tähtitaivasta ei näy, voisin opetella tunnistamaan lintuja ja nauttimaan luonnon elukkaspektaakkeleista. Lisäksi haluaisin lentää kuumailmapallolla taas pitkästä aikaa.

Mainokset
Kategoria(t): arki, sinkkuus, suhteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Tasapainoilua seuran ja yksinolon välillä

  1. Mai sanoo:

    Hassua, ihan kun eläisit mun elämää. Poislukien nyt nuo kokeilusi höyrykoneiden ja tähtitieteen saralla 🙂 Välillä olen käynyt täällä kurkistamassa, että etkös ollenkaan päivitä, mutta omassa elämässäni, ehkä kevään innoittamana, taas laillasi tutkaillut sosiaalisia kiemuroita vaihteeksi lähempää.

    Menemättä yksityiskohtiin, päätin myös ottaa hiukan takapakkia näissä ihmissuhdekokeiluissa. Minun on aina ollut kovin vaikea tuottaa ihmisille pettymyksiä. Jotenkin sitä olen luullut vuosien aikana sisäistäneeni, että paljon pahempaa pettymystä aiheuttaa se, kun (tuhoontuomitusti) koittaa vääntää itseään sopimaan toisen haluamaan kuvioon kuin todeta reilusti jo ns. merkkien ilmetessä, että ehkä yhteistä juttua ei sittenkään ole riittävästi. Kuulostat paljon minua viisaammalta, kun ilmeisen heti päästit irti naisesta. Vetäydyin itse pohdiskelemaan ja kuulostelemaan sitä, että mikä heikkous itsessä on, että usein en pysty myöntämään kovinkaan helposti realiteetteja, vaan hakkaan päätä seinään ja lopulta, hiukan kärjistetysti, kaikki voi huonosti. Olenko liian kiltti, liian optimistinen, liian epätoivoinen? Tunnenko itseni sittenkin liian huonosti? Se on varmaa tietysti, että huteja tulee joka tapauksessa. Ihmisiin on uskallettava ja voitava tutustua. Harvassa on oikeasti kolahtavat ihmiset, vaikka mukavia ihmisiä on maailma täynnänsä.

    Kevätiloa lintujen yms. parissa 🙂
    Mai

    • tikitys sanoo:

      En usko että olen oikeasti viisas. Olen todella kolahtavissakin tapauksissa hyvin vauhkona puolustamassa omaa elintilaani, ja myös jotenkin huono erottamaan, missä menee raja suhteen työstämisen ja perustavaa laatua olevan toiveiden ei-yhteensopivuuden välillä.

      Iloista kevättä sinnekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s