Mitä peilissä näkyy

Opettelen soittamaan kitaralla Dave Brubeck Quartetin Take Five -biisiklassikkoa, tai tarkemmin sanottuna sen saksofoniosia. Lainasin kirjastosta nuottikirjan ja olen nyt sinnikkäästi tahkonnut muutaman illan Take Fivea, opetellen aina viisi-kuusi tahtia illassa. Kohtuullisen yksinkertainen biisi, sanoisivat biisin tuntijat. Ehkä se olisikin, jos osaisin lukea nuotteja paremmin. Toisaalta jos ei uskalla olla ensin huono, ei voi tulla paremmaksi.

Hidasta on. Ensinnäkin sävellaji on es-molli, mikä tekee siitä minun taidoillani hankalan soitettavan, varsinkin kun kitaran vapaista kielistä ei ole tässä sävellajissa apua. Keksin ongelmaan kuitenkin kiertotien: transponoin biisin e-molliin, jolloin kaikki hankalat alennetut sävelet korvautuvat ”tavallisilla” sävelillä, ja ainoa sävel, jolle jotain täytyy tehdä, on f – siitä tulee fis. Tämä helpottaa nuottien lukua aika tavalla. Toisaalta sitten ei voi kuunnella biisiä ja soittaa yhtä matkaa, koska se kuulostaa kamalalta.

Olisin tietysti voinut sinnikkäästi opetellut biisiä oikeasta sävellajista, mutta se olisi ollut ainakin aluksi todella hidasta, ja hitaus olisi saattanut tappaa innostukseni. Pieni määrä helpotusta on aina paikallaan, ja kitaralla on kuitenkin suhteellisen helppo siirtää biisi takaisin oikeaan sävellajiinsa. Sen kuin vain soittaa yhtä nauhaa alempaa.

Aprikoin, milloin mahdan kyllästyä tähän itse itselleni asettamaan tehtävään. Ainakin tiedän, että liikaa ei pidä opetella kerralla, sillä siitä tulee liian kylläinen olo. Sitten seuraavana päivänä ei tee mieli palata biisin pariin, ja niin se sitten jää ikuisiksi ajoiksi puolitiehen. Omaa vapaaehtoista harrastamistaankin pitää ohjata, jottei kiinnostus katoa.

Ja mitä sitten, kun Take Five ja sen saksofonisoolo on opeteltu? Jaksanko hioa siitä ihan sulavan kuuloisen soitelman oikeassa sävellajissa? Ehkä, jos ohjaan itseäni oikein, ikään kuin pitäisin yllä pientä tulta nuotiossa, puhaltaen siihen juuri sopivasti muttei liikaa, jotta se kasvaisi eikä sammuisi. Tällainen oman itsensä ohjaaminen on minulle oikeastaan aika uutta. Ehkä kyseessä on lisääntynyt tietoisuus omasta itsestä: sinnikkyyden ylläpitäminen on taitolaji.

Mainokset
Kategoria(t): arki, harrastukset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mitä peilissä näkyy

  1. Heidi sanoo:

    Elokuvassa ”Some like it hot” (Piukat paikat) Marilyn Monroe sanoo olevansa heikkona saksofonisteihin.

    • tikitys sanoo:

      Itse pidän kovasti juuri tossa Take Fivessa soittavan saksofonisti Paul Desmondin soitannasta ja soundista. Jos en asuisi kerrostalossa, haluaisin kokeilla alttosaksofonin soittoa itsekin. Desmond on joskus sanonut musiikista, että ”Asiat, joita pidin – ja pidän – musiikissa tärkeimpinä ovat kauneus, yksinkertaisuus, omaperäisyys, tyylitaju ja vilpittömyys.” Hän puhui varmaan yhtä lailla ammattimuusikkona kuin kuuntelijana, mutta itse olen pelkkänä kuuntelijana aivan samaa mieltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s