Vähänkö hyvä joulu

Ex-vaimo se osaa. Olimme sopineet, että koska viime jouluna tyttäreni oli maantieteellisistä syistä joulun minun luonani, hän viettäisi nyt joulunsa ex-vaimoni luona. Sitten ex-v keksi, että hänpä viettääkin joulua omien vanhempiensa luona, tytär mukanaan. Se sopi minulle oikein hyvin, sillä sen myötä maantieteellinen välimatka lyheni niin paljon, että voisin vaikka aattoiltana vierailla joulupukkina ja joulunpyhinäkin olisi helppo nähdä.

No, olin aatonaattona juuri rauhoittunut joulun viettoon ja alkanut tuntea juurikin sitä mukavaa joulun iloa ja rauhaa, kun ex-v sitten ilmoittaa, että hänpä lähteekin tästä yksin ulkomaille jo ennen aattoa, eikä vasta tapaninpäivän jälkeen, kuten oli suunnitelmissa. Lentojen hinnat kun ovat joulun jälkeen korkeammat.

Ja minne ex-vee sitten matkusti? Jonnekin luostariin, sielubileisiin. Tytär sitten voisi viettää joulunsa isovanhemmillaan kuten puhe oli, sillä välin kun äiti mietiskelee pyhää perhettä jossain ihan muualla.

Ei jumaliste. Eksässäni on äärimmäisen vastenmielisenä piirteenä herttainen itsekkyys: käsittämätön usko omien tekojen oikeutukseen, ja koko lailla laaja-alainen kyvyttömyys miettiä tekojen vaikutuksia toisiin ihmisiin kuten nyt, tyyliin ”kylhän se tytär pärjää.” No pärjää pärjää, ei hän nyt anafylaktiseen shokkiin mene, jos äiti ei ole läsnä jouluna, mutta onhan tämä vähintäänkin järjetöntä. Surkuhupaisaa on sekin, että tämä herttainen itsekkyys on juuri se piirre, josta ex-v ärsyyntyy yli kaiken omassa sukulaistädissään. Ja nyt kun mukaan otetaan jollakin tavalla orastava uskonnollisuus, niin siinä on kyllä kaksi marjaa ja aivan toistensa näköiset.

Minun joulumieleni oli tietenkin pilalla heti. Ensinnäkin tyttären vuoksi, toisekseen siksi, että ex-v oli taas sellainen kuin hän osaa huonoimmillaan olla, eli epäluotettava ja salaileva. Hän ei kertonut aikeistaan etukäteen, vaikka ne olivat tiedossa. Toisekseen siksi, että minut ohitettiin isänä. Se ei käy lainkaan päinsä. Olen hyväntahtoinen ja hyväsydäminen, mutta ihan niin kiltti minä en ole.

Niinpä sitten soitin isovanhemmille ja tein hyvin kohteliaasti mutta tanakasti selväksi, että nyt kun äiti ei ole paikalla, tytär on oikeastaan minun luonani, mutta minä sallin tietysti sen, että hän on teidän luonanne paljon tänä jouluna, koska hän pitää teistä ja sukulaisista jota luonanne jouluna vierailee. Tämä oli sellainen hyväntahtoinen hallitsija -asenne, mutta se oli pakko ottaa, koska jos omasta asemastaan vanhempana luopuu, sitä ei saa takaisin. Minä olen isä, ja äidin poissaollessa isällä on viimeinen sana asioihin ja aattoillan aikatauluihin, ei isovanhemmilla. Tätä asemaa en anna toisiin käsiin. Onnistuin luullakseni ihan hyvin, eikä minulla mitään ex-veen vanhempia vastaan ole, he ovat mukavia ihmisiä. Niinpä sitten hyvässä yhteisymmärryksessä järjesteltiin joulunajan aikataulut, ja asiat sujuivat sutjakkaasti ja kaikkien kannalta mukavasti. Olisi varmasti ollut vaikeampaa, jos en olisi ensin määrittänyt sääntöjä ja omaa asemaani.

Ja pääsin olemaan pukkinakin, moshasin joululaulun tahtiin niin, että huopahattu putosi päästä.

Olen silti edelleen vihainen. Vihainen siitä, että asemani vanhempana oli vaarassa tulla ohitetuksi, ja vielä enemmän siitä, että nyt tyttärelle pitää jotenkin selittää (morkkaamatta tämän äitiä) että normaalisti vanhemmat valitsevat joulun vieton lastensa kanssa, eivätkä hilpaise ulkomaille tuosta vaan äkisti. En halua, että tytär alkaa pitää äitinsä itsekkyyttä normaalina tapana olla ihmisten kanssa. Silloin se periytyy.

Mainokset
Kategoria(t): isyys, juhla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Vähänkö hyvä joulu

  1. Celia sanoo:

    Ei helevetti, minäkin olen vihainen. Sattui nimittäin niin, että kirjoituksesi osui ja upposi erääseen kipeimmistä kohdista. Epäilenkin, että sinun entisesi ja minun nykyiseni ovat kuin kaksi marjaa ainakin tässä herttaisen itsekkäässä välinpitämättömyydessään.

    Nyt kun sain purettua primitiivireaktioni päällimmäisiä kuohuja blogiisi, on onnittelujen aika: menettelit hienosti isänä, aivan upeasti otit tilan haltuusi ja saitte sittenkin ihan onnistuneen joulun, sinä ja tyttäresi.

    • tikitys sanoo:

      Kiitos, Celia. Tämä joulu jää kyllä mieleen monin tavoin.

      Välinpitämättömästi ja tekojen omaan oikeutukseen uskoen tehdyt itsekkäät teot ovat minusta paljon vaikeammnin tunnistettavissa itsekkyydeksi kuin ilkeydestä kumpuavat itsekkäät teot. Jotenkin sitä ei vain haluaisi uskoa, että toinen on niin pöljä kuin on. Kun se sitten toistuu toistamiseen, niin luottamus katoaa kokonaan. Sitten suhdetta ei pelasta mikään.

  2. Sola sanoo:

    Aaaargh! sun puolesta, ja toki myös omani. Tuollaista (exäni) välinpitämätöntä itsekkyyttä vastaan olen taistellut aina ja taistelen yhä. Ja kun itse on niin ”kiltti” (tai mitä lie, ex olisi varmaan täysin eri mieltä) niin ei aina osaa olla tarpeeksi vaativa, kerta eihän se toinen ilkeä ole. On vain niin käsittämättömissä tilanteissa niin käsittämättömän itsekäs.

    Hienosti hoidit tilanteen ja toivottavasti sinulla on jatkossakin mahdollisuuksia vaikuttaa tyttäresi elämänarvoihin.

    • tikitys sanoo:

      Kiitos taas kaikille kommentoijille ilahduttavista kommenteista. Voisin vastata teille erikseenkin, mutta nyt summaan moninaiset mietteeni tähän yhteen vastaukseen. Huomaan, että toisin kuin luulin, kuvaamani kaltainen itsekkyys ei taidakaan olla aivan harvinaista, parisuhteessa tai erotilanteissa. Varsinkaan erotilanteissa ja niiden jälkeen. Se nyt vaan on niin, että vaikka avioliitto ei ollutkaan ikuista, niin vanhemmuus on. Siksi lapsiin liittyvissä asioissa ei pitäisi toimia fiilispohjalta, vaan periaatepohjalta. Fiilispohjalta toimiminen elämässä on varmaan kaikille rutiinia, periaatepohjalta toimiminen ei, koska periaatteista kiinni pitäminen voi saada aikaan sen, että joutuu tekemään itsensä kannalta ikäviäkin valintoja.

      Oikeastaan joulu alkoi vasta nyt, kun tytär on luonani tämän viikon. Ihan normaali perusoleilu, arki ja arkiset toiminnot ja juttelut tuovat elämääni iloa ja onnea. Käyhän se näinkin! 🙂

  3. lianna sanoo:

    Tosi surullista…
    Miten riipaisevia valintoja ihminen voi tehdä?!! Kun kauan niitä saa myöhemmin sovittaa ja selittää aikuisille lapsille ja silti on vaikea antaa anteeksi. On turha varmaan edes kehottaa, että puhukaa tuosta (varmasti olette jo puhuneet)..
    Onneksi olet isänä ja vanhempana tytön elämässä, ei voi muuta sanoa.

  4. Kimmeli sanoo:

    Näitä tälläisiä MINÄITSE-tyyppejä on joka kolkassa ja saavat aikaan paljon mieliharmia 😦
    Onneksi sait olla isänä! Tuollaisia miehiä, joilla on selkärankaa muuhunkin kuin siihen, ettei pää putoo housuihin, maailma tarvitsee!

  5. marikki sanoo:

    Koskettava teksti. Voin hyvin kuvitella ne ajatuskulut, joilla eksäsi on saanut kaiken kuulostamaan omassa mielessään perustellulta ja hyvin järjestetyltä. Ja samalla hän on sokea omalle merkitykselleen tyttären joulussa (ja elämässä). Onneksi sinä näit oman paikkasi tarkemmin. Ehkä hän siellä luostarissa tai minne menikään miettii oman elämänsä merkityksellisyyttä ja etsii suuntaansa – ja on samalla radikaalisti kulkenut sen ohi ulkoistamalla sen isovanhemmille…

  6. Loppu hyvin ,kaikki hyvin… Vai oliko…? Hyvää loppu vuotta sinulle 🙂

  7. Hiipinä sanoo:

    Mun erosta on 14 vuotta. Exän itsekkyys on alusta asti ollut täysin normaali tapa toimia. Esimerkkejä on lukuisia.

    1. Exä matkustelee paljon vaimonsa kanssa ulkomailla. Vuosia sitten ehdotin muutamaan kertaan, että he ottaisivat joskus esikoisen mukaansa, kun meillä ei ole varaa matkustella. Tarjouduin jopa maksamaan puolet lapsen matkasta. Exä kuittasi ehdotuksen sanomalla, että ”sitten kun se on vähän isompi”. Likka täyttää helmikuussa 17, en tiedä, kuinka paljon isompi sen pitäisi olla…

    2. Lapsi ei voi olla isällään, jos isällä on flunssa, töitä tai ”menoja”. Mä olen pari kertaa todennut, että me ihan käydään täällä töissä, vaikka meillä on kolme lasta. Exä on parhaillaan kuukauden sairauslomalla, mutta lapsi tulee heti uuden vuoden jälkeen takaisin kotiin, koska exän vaimo menee töihin.

    3. Lapsi ei ole _koskaan_ ollut isällään viikkoa yhteen menoon (viikko on tapaamissopimuksessa sovittu kesäloman ajalle). Parin päivän jälkeen tyttö on alkuvuosina viety isovanhemmille ja sittemmin isovanhempien naapuriin. Siellä hän on luultavasti nytkin.

    4. Tästä kaikesta on seurannut se, että lapsi menee isälleen sinänsä suosiolla, mutta ei hän koe olevansa siellä kotonaan. Isä valittaa, kun tyttö ei halua olla hänen kanssaan. Sanoin tytölle, että sanoo isälleen, että nyt on vähän liian myöhäistä.

    • tikitys sanoo:

      Aika tyly meno. Voi tulla miehelle yksinäinen vanhuus. Sitten voi tietysti kerjätä sympatiaa kanssaihmisiltä sillä, että kun eivät ne lapsetkaan käy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s