Ääh

Esiintymisjännitys on kyllä vittumainen ilmiö. Jos sitä ei ole, niin esiintyminen menee veltoksi plörinäksi. Jos sitä on liikaa, ei saa otettua tilaa haltuun, vaikka rutiini ja itseluottamus voi pelastaa paljon. Pahinta on, jos esiintymisjännityksen olemassaoloa ei tunnista ja sitten se hyökkää yhtäkkiä, niin kuin maailman intensiteettisäädin olisi yhtäkkiä väännetty yli kaikkien rajojen. Siitäkin selviää, mutta silloin ei saa kerrassaan mitään kosketusta yleisöön, menee vain autopilotilla tietämättä lainkaan, miltä näyttää tai millaisen vaikutuksen saa aikaan, ja tekee just ne pienet virheet, joita ei pitäisi tehdä (sisäänpäin kääntyminen ulospäin suuntautumisen asemesta). Ärsyttävää. No, tulipahan koettua, mutta olisin mieluusti kyllä jättänyt tämän kokemuksen väliin. Oma syy, mikä pakko oli mennä ex tempore ja valmistautumattomana yleisön eteen.

Kultainen keskitie olisi hyvä löytää, se sopiva määrä jännitystä, joka on itse asiassa energisoivaa latausta.

Mainokset
Kategoria(t): arki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Ääh

  1. Celia sanoo:

    Kyllä se siitä. Seuraava spontaani esitys sujuu vielä paremmin. Harjoitus nimittäin tekee mestarin. 🙂

    Muuten todennäköisesti sinä olit ainoa, joka huomasi ne virheet, joita harmittelit eilen. Sinunkin harmistumisesi on varmaan ohimenevää. Kun tulet kurkistamaan blogiisi, hämmästyt harrastamaasi itsekritiikkiä. Niinhän se menee ja niin sen pitää ollakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s