Terroria Ruotsissa

Ruotsissa sitten tehtiin islamistinen terrori-isku. En ole yllättynyt. Jos jostain olen tyytyväinen, niin siitä, että vain tekijä kuoli, ei kukaan sivullinen.

Tekijä mainitsee jälkeensä jättämässään kirjelappusessa tekonsa motiiveiksi ruotsalaisten sotilaiden läsnäolon Afganistanissa ja Lars Vilksin Muhammed-pilakuvat.

Toivottavasti tämä ei nyt saa ketään uskomaan, että jos Ruotsi vetäisi joukkonsa pois Afganistanista, tai jos Lars Vilks ei olisi piirtänyt Muhammed-pilakuvaa, tällaista ei tapahtuisi. Tottakai tapahtuisi, silloin terrorille löydettäisiin vain jokin toinen tekosyy. Näinhän sotaa haluavat totalitaristiset ideologiat toimivat. Niin ne toimivat Mainilassa 1939, ja niin ne tekivät Puolan suhteen muutamaa kuukautta aikaisemmin samana vuonna.

Islamismi on nykyajan suurin uhka rauhalle ja hyvinvoinnille Euroopassa, eikä sitä ruoki lännen läsnäolo Afganistanissa, Muhammed-pilapiirrokset, tai ylipäätään mikään sellainen, mitä me teemme tai jätämme tekemättä. Islamismi on vihaideologia – sen käyttövoimana on leppymätön viha, joka ruokkii itse itseään, samaan tapaan kuin kommunismissa ja natsismissa aikoinaan. Nyt ideologia vain on polittisen liikkeen asemesta uskonnollinen.

Saa nähdä, osaammeko torjua islamismin uhan, Euroopalla kun on likainen myönnytysten teon historia. Ei Hitlerin hyökkäys Puolaan tapahtunut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitä edelsi myönnytysten kautta saatu joukko verettömiä voittoja, kuten Itävallan liittäminen Natsi-Saksaan ja Tsekkoslovakian sudeettialueiden miehitys, ja näiden annettiin ihan sovinnolla tapahtua, jospa vaikka se Hitlerille riittäisi. Sudeettialueiden luovutuksesta tehtiin natsien kanssa jopa sopimus, jota Britannian pääministeri Chamberlain mainosti sloganilla ”Peace for our time”. Rauha kesti vuoden. (Churchill tosin näki Hitlerin todellisen luonteen, samaan tapaan kuin hän ymmärsi kommunismin ja islamin vaarallisuuden.) Myönnytyspolitiikka johti miljoonien kuolemaan ja Euroopan raunioitumiseen.

Pelkään, että islamismin kanssa tapahtuu samoin. Tietenkään kaikki muslimit eivät ole islamisteja, mutta ongelma onkin, että niin kauan kuin pelätään ”islamofobian” nousua, ei osata tai uskalleta toimia itse islamistista ideologiaa ja islamisteja vastaan riittävän laajalla rintamalla. Pelkkä suojelupoliisien toiminta ei riitä, vaan islamismin ilmenemät on torjuttava kaikkialla yhteiskunnassa. Se tarkoittaa, ettei muslimeille saa olla esimerkiksi omia uimavuoroja tai eriytettyä opetusta ja halal-lihaa koulussa. Burkhakieltokin voisi olla hyvä asia. Samoin erittäin päättäväinen ja tyly sharia-lakitoiveiden vastustaminen. Nämä kaikki kun ovat islamismin ilmentymiä, eivät suvaittavaa erilaista ”kulttuuria” tai ”uskontoa”, eivätkä ne todellakaan edusta kaikkia muslimeita. Ne tavismuslimit, joita kiinnostaa lähinnä arkielämä ja lasten koulunkäynti, ovat jo nyt helisemässä islamistien kanssa.

Todella toivon, että sekä Ruotsissa että Suomessa ymmärretään, millaisen hirviöideologian kanssa ollaan tekemisissä, ja ryhdytään päättäväisesti tekemään työtä sitä vastaan.

Mainokset
Kategoria(t): mielipide. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Terroria Ruotsissa

  1. Hiipinä sanoo:

    Muuten ihan asiaa, mutta en voi yhtyä siihen, että musliminaisten omat uimavuorot, islamin opetus kouluissa tai uskonnon mukainen ruokavalio ruokkisivat islamismia:-O Mun mielestä ne päinvastoin ehkäisevät sen syntyä: kun on tilaa omalle kulttuurille, pystyy hyväksymään uuden kotimaan tavat paremmin.

    Omat uimavuorot ovat marginaalinen juttu, mikä luultavasti jää pois ajan myötä. Toisen polven maahanmuuttajatytöt eivät sellaisia enää tarvitse. Minun tyttöjeni luokalla olevat muslimitytöt käyvät kuulemma uimassa yhdessä muiden kanssa.

    Muslimeilla on oikeus oman uskontonsa opetukseen siinä missä evankelis-luterilaisillakin. Voisin kuvitella, että koulussa annettu opetussuunnitelman mukainen opetus olisi neutraalimpaa ja ”turvallisempaa” kuin jossain moskeijassa ties kenen antama.

    En olisi myöskään kieltämässä uskonnon mukaista ruokavaliota… siitä niitä ongelmia ja katkeruutta syntyy. Nykykoulussa on eri perusteilla eri ruokavalioita. Omat kasvissyöjätyttöni syövät usein muslimien kanssa samaa ruokaa. Nuorempi pitää epäoikeudenmukaisena, että muslimien pitää syödä kasvisruokaa, kun heille ei ole muuta vaihtoehtoa sianlihalle.

    Mä olen niin naiivi ihminen, että uskon rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

    En tosin ymmärrä, miten terroristit perustelevat sen, että muuttavat jonnekin, elävät siellä vuosikausia ja kumminkin pitävät maata ja sen kulttuuria niin huonoina, että pitää turvautua väkivaltaan. Musta se on jotenkin epäloogista.

    • tikitys sanoo:

      Minäkin uskon rauhanomaiseen rinnakkaiseloon, mutta se edellyttää kummankin osapuolen halua siihen.

      Nämä minun näkemykseni perustuvat itse asiassa ex-vaimoni kanssa (uskontotieteilijä) käymiini keskusteluihin hänen kokemuksistaan islaminuskoisten kanssa toimimisesta, sekä asioihin, joita valistuneet muslimit ovat ex-vaimolleni kertoneet. Yksi niistä on juuri tuo näkemys siitä, että islamin kouluopetus on hyvä asia, koska moskeijoissa opetus voisi olla ihan mitä tahansa vihasaarnausta.

      Tämän perusteella olen täysin eri mieltä käsityksestä, jossa omalle ”kulttuurille” tilan antaminen integroi islamistit yhteiskuntaan. Nämä mainitsemani esimerkit ovat nimittäin osoitusta lahkolaisuudelle tyypillisestä ajattelutavasta, jota islamismikin on. Islamismi on paljon muutakin kuin terroritekoja, se on myös hidasta ja määrätietoista sosiaalisen vallan kahmimista yhteiskunnassa moninaisin keinoin. Jälleen korostan, että en ole salaliittoteorioihin uskova maahanmuuttokriitikko, vaan olen muodostanut käsitykseni tosiasioihin perustuen, minulla on kuitenkin ensiluokkaiset lähteet tähän asiaan.

      Lahkot eivät temperoidu ajan myötä, vaan lahkolaiselle ajattelulle ominaista on, että periksiantaminen lahkon vaatimuksille nähdään todisteena oman ajattelutavan oikeellisuudesta. Siksi en jaksa uskoa, että naisten omat uimavuorot tai opetuksen eriyttäminen, esimerkiksi musiikintunneilta poissaolo, auttavat integroitumista, vaan ne sitävastoin estävät sitä. Eihän 1400 vuotta vanhalla sukupuolten segregaatio-opilla ole yhtään mitään annettavaa 2010-luvun länsimaiselle sekulaarin liberalismin periaatein toimivalle tietoyhteiskunnalle. Se on itse asiassa suorassa konfliktissa näiden arvojen kanssa, ja täten sitä ei tule tukea.

      Sitten on vielä sekin, että monet maltilliset ja valistuneet muslimit Suomessa, esimerkiksi naispuoliset islamin opettajat, ovat saaneet kestää todella rumaa painostusta islamistien taholta. Tästä minulla olisi paljonkin kerrottavaa, mutta tietosuojasyistä täytyy olla menemättä yksityiskohtiin. Mitä enemmän näille änkyröille annetaan periksi, ja mitä enemmän he saavat ääntään kuuluville viestimissä, sitä hankalammaksi käy maltillisten muslimien asema. Islamilla ei ole kirkkoa, ja usein ”muslimiyhteisön” nimissä puhuvat uskonoppineet puhuvat pelkästään oman lahkonsa nimissä, eivät todellakaan kaikkien muslimien nimissä. Tätä ei ehkä ole riittävästi Suomessa ymmärretty. Imaami ei ole arkkipiispa.

      Olen myös sitä mieltä, että koska uskonto on valinta, ja toisaalta Suomessa on uskonnonvapaus, on jokaisen kannettava valintansa seuraukset ja ymmärrettävä, että näitä valintoja ja arvomaailmoja voidaan kritisoida. Eritoten silloin, kun ne ovat ristiriidassa länsimaisen sekulaarin liberalismin kanssa. Liberalismi ei ole arvorelativismia, jossa kaikki käy ja kaikki arvot ovat yhtä hyviä.

  2. Hiipinä sanoo:

    On helppo uskoa, että osa muslimeista on tiukan linjan kannattajia. Näinhän on ihan omassa evankelis-luterilaisessa uskossamme, väkeä ja käsityksiä riittää laidasta laitaan. Mä olen sitä mieltä, että islamisteille jää sitä vähemmän tilaa toimia, mitä paremmin heidän ”uhrinsa” kotoutuvat Suomeen. Ja tässä voi ihan jokainen olla avuksi: mä olen kirjoittanut luokan pikkujoulukutsuun, että pikkujoulussa ei ole uskonnollista ohjelmaa. Muslimiperheet ovat tulleet ja tuoneet pienen paketin ihan niin kuin muutkin. Eikä ole erikseen tarvinnut muuttaa mitään muuta.

    Uskontoja voi ja pitää kritisoida, myös islamia. Ongelma on vaan mun mielestä siinä, että ei voi kritisoida sellaista mihin ei ole perehtynyt. Mä voin kritisoida kristinuskoa hyvällä omallatunnolla, koska olen saanut siinä opetusta ja olen peräti kirkon jäsen.

    Mun rahkeet ei vaan riitä islamin kritisoimiseen. Toki voin kummeksua sen yksittäisiä ilmenemismuotoja, mutta en loppujen lopuksi voi kuitenkaan olla varma siitä, onko kyse uskonnosta vai jonkin tietyn maan kulttuurista. Islamista uskontona tiedän hyvin vähän. Terrorismi ei ole sama kuin islam.

    Se mitä mä edellyttäisin on, että muslimit itse laittaisivat ton porukan järjestykseen ja sanoutuisivat heistä irti. On hävytöntä, että jotkut käyttävät uskontoa hyväkseen tuolla tavalla ja pilaavat kaikkien maineen.

    • tikitys sanoo:

      Melko samoilla linjoilla ollaan.

      Minusta kyllä islamin nimissä tehty terrorismi on islamia siinä missä kristinuskon nimissä tehty terrorismi on kristinuskoa. Minun katsantoni mukaan uskonnot eivät ole platonisessa idea-avaruudessa leijuvia aate-entiteettejä, vaan pelkästään sitä miten niitä harjoitetaan, riippumatta uskonnon opinkappaleista. Murhaaminen jonkin uskonnon nimissä on kyseistä uskontoa, samoin on hyvien asioiden tekeminen. Täten on väärin sanoa, että teko X ei ole uskontoa Y, jos teko on tehty uskonnon nimissä. Jos uskonnon opin ja sen nimissä tehdyn teon välillä on ristiriita, ilmentää ja edustaa teko silti kyseistä uskontoa, opillisesta ristiriidasta välittämättä.

      Mutta juu, kyllä tämä ongelma olisi muslimienkin tunnustettava.

  3. Hiipinä sanoo:

    Tottakai uskontoa voi käyttää välineenä moneen asiaan. Päivi Räsänen tekee uskonnolla politiikkaa, jotkut käyttää sitä terrorismiin. Kristityt ovat käyttäneet uskontoa politiikan ja riiston välineenä vuosisatojen ajan, oikein kylmää.

    Ja kumminkin me tiedetään, että Jeesuksen sanoma on ihan jotain muuta kuin mitä seurasi.

    Mun mielestä voi hyvin olla harras muslimi olematta terroristi tai hyväksymättä terrorismia. Ihan samalla tavalla voi olla harras kristitty tuomitsematta muita kadotukseen.

    Mun mielestä sianpäiden lähettäminen muslimeille ei ole oikea tapa kritisoida heidän uskontoaan:(

    • tikitys sanoo:

      Uskontoa voi tosiaan käyttää tehokkaasti mihin tahansa inhimillisen hyvään tai pahaan, eivät uskontojen jumaluudet tunnu paljoakaan asiaan puuttuvan. Uskonoppikin tuntuu olevan aika helposti muovattavissa vähän mihin vain.

      Muslimit ilmeisesti osoittivat Tukholmassa mieltä terrorismia vastaan, mikä on hyvä juttu. Ja sianpäiden lähettäminen musilmeille on pelkästään typerää epä-älyllistä provoilua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s