Jouluja

Tytär askartelee joulukortteja, minä katselen vierestä ja hörpin glögiä. Muistelen viime joulua, jolloin sekä minä että Kissa olimme lopen uupuneita, mutta Kissan uupumusta en nähnyt, sillä hän peitti sen puuhakkuuden ja puheliaisuuden alle. Sillä joululla oli takapotku: eropäätös syntyi loppiaisena.

Muistelen muitakin jouluja. Lapsuuden joulua, jolloin sain lahjaksi violetin peltiauton.

Sitä joulua, jolloin kuusessa paloivat elävät kynttilät, ja pikkuveli tönäisi vahingossa kuusen kumoon. Onneksi kynttilät sammuivat joulukuusen kaatuessa.

Sitä joulua, jolloin haimme veljen kanssa metsästä männynoksan ja koristelimme sen omaksi joulukuuseksemme itse tehdyin koristein.

Sitä joulua, jolloin vaadimme, että saisimme koristella joulukuusen myös pääsiäiskoristein. Keltaiset tiput näyttivät hienolta vihreän seassa.

Sitä teinijoulua, jolloin koristelimme oman männynoksakuusen vastakulttuuriasenteella: sidoimme sen oksiin vanupuikkoja. Ne olivat olevinaan luita tai joka tapauksessa rok.

Sitä teinijoulua, jolloin emme saaneet kuunnella Rockradion Puuropommia, koska oli jouluaterian aika.

Sitä joulua, joka uhkaavasti näytti mustalta, kunnes aattoiltana alkoi sataa suuria hiutaleita ja maa peittyi lumeen.

Ensimmäistä joulua äidin kuoleman jälkeen. Silloin teimme kaikki valmistelut ja ruuat aivan viimeisen päälle, ja se onnistui – joulussa oli enemmän iloa kuin surua, eikä surukaan ollut musertavaa, vaan oikeanlaista, hiljaista.

Sitä joulua, jolloin olimme ystäväni kanssa joulupukkina ja tonttuna, emmekä antaneet 150 markan keikkahinnasta vaihtorahaa, koska pidimme kahta satasen seteliä joulumielen osoituksena. Keikkoja – nousukasperhettä, jossa ”mummo ei nyt ollut paikalla”, toista perhettä, jossa jokainen paristokin oli paketoitu, perhettä, jossa ilmeisen vankilakundin näköinen Jaskakin sai paketin, ja kun sanoin että ”Jaskakin on ollut kilttinä”, tämä kommentoi, että ”on täs ollu ihan hyvii fiiliksii vissii”. Porvarisperhettä, jonka kotona oli kaunista ja hilpeä tunnelma, sekä mummo, jolta meni kympin ja tonnin setelit sekaisin, koska molemmat olivat sinisiä. Nuoren perheen kotia, jossa oli iloinen ja pingottamaton meininki, ja joista jälkeenpäin kommentoimme että ”noi varmaan rakastaa kyl toisiaan” ja päätimme ottaa heistä oppia omissa tulevissa elämissämme.

Sitä joulua, jona matkustin silloisen tyttöystäväni kanssa Rovaniemelle hotelliin, kun kotonakaan ei jaksanut olla. Hotellin respassa tympiintyneen näköinen nuorimies jurnutti tonttulakki kallellaan. Meiltä oli kortsut unohtuneet kotiin, kaupat olivat kiinni, ja hotellin vessan automaatista sai vain After Nine -merkkisiä kumeja, joiden pahamaineinen pienikokoisuus ei tosiaan ollut tuulesta temmattu.

Ensimmäistä yhteistä joulua tulevan vaimoni kanssa Katajanokalla, jolloin keksin, että kuuseen voi panna sekä kynttilät että pistevalot, ja näin se näyttää erityisen hienolta. Se oli siihenastisista kaunein ja paras joulu.

Sitä joulua, kun naapuri lupasi aatonaattona tuoda omasta metsästään kuusen, ja toikin. Oli tosin sahannut siitä latvan pois, jotta se mahtuisi pakettiautoon. Panin katkaistun kartion muotoisen kuusen parvekkeelle vesiämpäriin, jotteivät sen johtojänteet hörppäisi ilmaa. Yöllä lämpötila laski kolmesta plusasteesta miinus kahteenkymmeneen. Ämpäri umpijäätyi, ja jouduin aattoaamuna raahaamaan kuusi-ämpäri-yhdistelmän sulatettavaksi vessaan. Matkan varrelle jäi puolet oksista. Kuumalla suihkulla sulatuksen jälkeen ja useita uusia katkenneita oksia myöhemmin kävi ilmi, että kuusen tyvi ei mahdu kuusenjalkaan. Sitä oli sahattava, ja vielä veistettävä kirveellä, minkä jälkeen vessa näytti kuin siellä olisi riehunut raivohullu metsäkone. Olohuoneeseen viety kuusi ei jalkaan mahtuessaan enää pysynyt pystyssä, koska toisen puolen oksat olivat katkennet lähes kaikki, ja painopiste oli jossain ties missä. Niinpä kuusi oli köytettävä antennijohdolla pöytään. Ihan hyvä siitäkin lopulta tuli, kun sille saatiin koristeet päälle.

Sitä joulua, jolloin tytär meni sanattomaksi joulukuusen kimmeltelemisen nähtyään ja ihaili sitä lattialla istuen pitkään, kunnes sai sanotuksi, että se on tosi tosi kaunis.

Sitä joulua, jolloin kissa karkasi aatonaattona pakkaseen, ilta pimeni, eikä kissaa löytynyt tuntikausienkaan etsinnän jälkeen. Kotiinpäin palatessani, kylmissäni ja toivon heittäneenä päätin vielä vilkaista ulko-oven vieressä olevan parvekkeen alle, sen pohjan ja maanpinnan välillä oli vaaksan verran tyhjää tilaa. Parvekkeen alla ei näkynyt kuin joku valkoinen muovipussi. Taskulampulla valaistessa muovipussi osoittautui karvakasaksi, josta näkyi kaksi kiiluvaa silmää. Karkulainen ei ollut kovin pitkälle päässyt, ja tuli kohtuullisen mielellään sisälle lämpimään.

Sitä joulua avioeron jälkeen, jolloin sain lievitettyä tyttären hämmennystä keksimällä monimutkaisen arvoitusleikin, jossa etsitään lahjakirstun avainta. Siitä on tullut jokajouluinen perinne.

Eniten ajattelen tätä joulua, joka on vasta tulossa.

Mainokset
Kategoria(t): isyys, juhla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

13 vastausta artikkeliin: Jouluja

  1. Minttu sanoo:

    Se on hyvä, että ajatuksesi ovat enimmäkseen tässä hetkessä ja tulevassa. Mennyt on mennyttä.

    Joulupukkijoulunne nuori perhe, josta päätitte ottaa oppia, sai hymyn huulille. Siten kyllä moni elää – kuulostelee kaikkialta ulkopuoleltaan että millaista on hyvä elämä. Ei toimi.

  2. Kimmeli sanoo:

    Mahtavia muisteluja….joulukuusen pilkkominen oli aivan hykerryttävä!!! Vähän samansuuntaisia on ollut minullakin 😀

  3. hippu sanoo:

    Ihania joulumuistoja! Itselläni on haaveissa romanttinen ja luminen pakkasjoulu sähköttömässä ja mukavuuksilla varustamattomalla mökillä kynttilänvalossa kahden kesken rakastetun kanssa. Ei vain taida ainakaan vielä tänä vuonna toteutua, vaikka mökin voisi vuokrata ja pakkasta sekä luntakin tuntuu riittävän, puuttuu vain se sydänkäpy. 😉

  4. tikitys sanoo:

    Hippu: joskus olen itsekin haaveillut tuollaisesta, mutta mielikuva saattaa olla todellisuutta viehättävämpi. 🙂 Ehkä jouluilta tuollaisessa mökissä voisikin olla oikein rauhallinen ja mukava, mutta viimeistään joulupäivänä mieli halajaisi jo mukavuuksien pariin. Tietysti sopiva seuralainen olisi mukavuus jo itsessään.

  5. Johanna sanoo:

    Itkin ja nauroin tätä lukiessa.

  6. -kummitus- sanoo:

    Hihihi, nyt tuli nauru. Sellainen hyväntahtoinen ja myötäelävä. Hieno tarina jouluista!

  7. Himmu sanoo:

    Ja mun tuli itku. Tosin mua nyt itkettää kaiken maailman tanssiohjelmatkin….

    • tikitys sanoo:

      Blogit ovat siis tosi-teeveetä kirjallisessa muodossa, mutta ruudulla yhtä kaikki. Ja hei, minusta tunneherkkyys naisessa on hyve.

  8. Hiipinä sanoo:

    Menneistä jouluista muistan parhaiten sen, jolloin minut toisen naisen vuoksi marraskuussa jättänyt exä tuli viettämään joulua mun ja lapsemme kanssa. Hullu päästin hänet.

    Exä veteli hyvällä ruokahalulla mun tekemiä jouluruokia, mä en saanut syötyä palaakaan. Ja silti menin vessaan oksentamaan, kun exä oli häipynyt jatkamaan joulua naisensa luo.

    Seuraavankin joulun muistan, silloin olin jo päässyt hyvän matkaa eroprosessissa eteenpäin. Ostimme lapsen kanssa pienen kuusen, joka maksoi kymmenen markkaa. Isompaan ja kalliimpaan ei ollut varaa, mutta ei se haitannut, kun ei me olisi jaksettukaan kantaa kotiin painavampaa. Pieni kuusi oli siitäkin hyvä, että se oli just sopiva 3-vuotiaan itse koristella.

    • tikitys sanoo:

      Mitä tuohonkin nyt muuta sanoisi kuin että tyly meininki.

      Olettaisin, että kympin kuusi voi olla fiilismielessä parempi kuin tarkkaan valkattu, täysin symmetrinen jalostuskuusi.

  9. Hiipinä sanoo:

    Mä olen sittemmin toipunut erosta täysin (siitä on näinä päivinä 14 vuotta), mutta silti ei tarvi ihan hirveesti muistella noita fiiliksiä, jos pitää joku joulu muistaa;)

  10. Rara sanoo:

    Minäkin tykkäsin 🙂

    ”Sitä joulua, jolloin kissa karkasi aatonaattona pakkaseen, ilta pimeni, eikä kissaa löytynyt tuntikausienkaan etsinnän jälkeen.”

    – jätin aluksi huomioimatta pienen alkukirjaimen ja assosioin lauseen Kissaan. Sekunnin murto-osan ajan ehdin olla hieman kummastunut ennen kuin tajusin, että tässä puhutaankin ihan oikeasta kissasta. Nauroin ääneen.

    • tikitys sanoo:

      🙂 Olisi varmaan pitänyt keksiä Kissalle parempi nimitys, ettei hän olisi sekoittunut nelijalkaisen maanisäkkään yleisnimeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s