Objekti taivaanrajassa

Aamukahvia juodessani huomasin, että kaupungin kattojen ylle oli ilmestynyt uusi torni. Se häälyi kaupungintalon nurkan takana reilusti sitä korkeampana. Sen täytyi siis olla ainakin kilometrin päässä täältä. Päättelin, että korkeutta tonilla oli rutkasti enemmän kuin muilla ikkunastani näkyvillä torneilla – kirkontornilla, konserttitalon tornilla, ortodoksikirkon tornilla, neljällätoista lipputangolla, savupiipuilla. Massiivinen rakennelma. Sen oli täytynyt ilmestyä sinne yön aikana, tai sitten se oli rakennettu viikonloppuna minulta salaa, sumun kätkössä. Miten tuollaisiin korkeuksiin pääsee niin lyhyessä ajassa? Kiikarittomana tihrustin kovin, mutten saanut selville, oliko kyseessä uusi savupiippu vai jokin rakennusteline vielä suuremmalle tornille. Päätin mennä päivemmällä katsomaan asiaa, mutta työkiireiltäni unohdin.

Illalla menin kuuntelemaan kahta hyvää runoilijaa, Henriikka Tavia ja Jukka Viikilää.

Baaripöydässä kuulin ohimennen torninkin salaisuuden. Se oli jättiläismäinen satamanosturi matkalla meritse Ust-Lugaan, mutta parkissa täällä liiallisen merenkäynnin vuoksi.

Aloin ajatella nosturin metallia, en sen kovuutta, vaan sen sitkeyttä. Metalli on sitkeää kuin taikina. Tämän vertauksen ymmärtää, jos on joskus nähnyt suurten voimien taivuttamaa terästä.

Mainokset
Kategoria(t): arki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s