Tähtäimessä tähdet

Yötaivas on kirkas ja kuuton, eikä tuntunut olevan kylmäkään. Menin taivasalle viettämään laatuaikaa kaukoputken ja kiikareiden kanssa, tarkoituksenani bongata kometta 103P/Hartley, jonka pitäisi näkyä kiikareilla. En kerta kaikkiaan löytänyt komeettaa kiikareilla valosaasteiselta taivaalta, ja kaukoputkella lakaiseminenkaan ei tuottanut tulosta. Aika himmeä epeli siis, ja lähes pyrstötönkin toistaiseksi.

Moikkailin sitten vanhoja tuttavia: Jupiteria, Herkuleksen pallomaista tähtijoukkoa M13, Lyyran rengassumua, Perseuksen kaksoistähtijoukkoa, Andromedan galaksia, ja Albireo-kaksoistähteä. Kaikki olivat edelleen entisillä paikoillaan. Uusia kohteita en jaksanut etsiä, koska se olisi edellyttänyt kirjan kaivamista repusta. Ei siinä mitään, mutta punainen lukuvalo jäi kotiin, enkä halunnut häiritä hämäränäköäni tavallisella taskulampulla. Vähitellen sitten alkoi paleltaa ja oli lopetettava tältä yöltä.

Voisi luulla, että tähtitaivaan katselu olisi hätkähdyttävä kokemus, joka panee ihmisen ymmärtämään paikkansa maailmankaikkaudessa, mutta ei se aina niin ole. Ensimmäiset vilkaisut kaukoputken tai kiikarin läpi voivat kyllä sitä ollakin, mutta kaikkeen tottuu. Havainnoidessa ajattelen lähinnä kuvan laatua ja tarkkuutta, katseluasennon hankaluutta, yksityiskohtien erottumista ja sitä, miten aivot alkavat uuttaa näkymästä yhä paremmin ja paremmin tietoja mitä pitempään sitä katsoo. Aluksi näen yleensä tähtienvälisessä mustassa avaruudessa häilähteleviä kuvioita, eräänlaista visuaalista melua, jota näen esimerkiksi pilkkopimeässä huoneessa ja jota ei voi sanoa aivan näköhavainnoksi, vaan jonkinlaiseksi melkein-muttei-ihan-näköhavainnoksi. Se suodattuu äkkiä pois, ja okulaarissa näkyvä kuva näyttää neulanteräviltä tähdiltä sysimustalla taustalla. Sitten alkavat yksityiskohdat nousta esiin, mutta voi olla, että ennen sitä niska ja selkä kipeytyvät tai sormia alkaa palella.

Vasta jälkeenpäin tulee tunne kosmisesta kansalaisuudesta, siitä, että olen aika mitätön osa universumia ja että olisi mukavaa, jos olemassaolollamme olisi jokin tarkoitus tai edes ihmisjärjen ylittävä syy, mutta ei sellaista ole. Sekin ihmetyttää, miksi tähtaivas on niin kaunis – eihän sen tarvitsisi olla, sehän voisi olla yhtä hyvin rumakin kuin jokin mutainen ja kupliva joenpohja.

Työasiat kyllä asettuvat omaan perspektiiviinsä maailmankaikkeuden syvyyksien hiipiessä okulaarin kautta verkkokalvolle ja sieltä aivoihin. Viime aikoina olen ollut aika ärtynyt, koska yhtäältä työt ovat omien valintojeni seurauksena muuttuneet tuottoisammiksi, mutta toisaalta taas epäsäännöllisemmiksi. Minulla olisi mahdollisuus tehdä töitä säännöllisemminkin, mutta siitä tienaisi vähemmän. Rahalla on hintansa, ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä tuottoisa epäsäännöllisyys on sen verran epämiellyttävää, että en halua sitä hintaa maksaa. Ehkä palaan takaisin taas säännöllisempien peruskauratehtävien pariin. Ainakin se tuottaisi hyvin tasaisena soljuvaa elämää, jos ei muuta. Tasaisesti sujuvaa arkea osaan sentään arvostaa.

Mainokset
Kategoria(t): arki, harrastukset, työ. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Tähtäimessä tähdet

  1. Neiti H. sanoo:

    Oscar Wildea lainaten ”On parempi nauttia ruusuista, kuin tutkia sen juuria mikroskoopilla.”

    Aistinautinnot kadottavat tunnemerkityksensä, jos niitä miettii liikaa aivoilla. Sinä toki osaat molemmat taidot ja se onkin hyvä.

    Voihan se mutainen joenpohjakin olla kaunis. Monet rumat asiat ovat kauniita, kun poistaa mielestään sen ennakkoajatuksen, että ”Tämä on nyt ruma”.

    Tähtitaivaan kauneus johtuu suurelta osin varmaan kokemuksesta. Voimme ihailla sitä ainoastaan pimeydessä. Pimeyteen taas liittyy jonkinlaista taikaa, joka taas johtunee osin peloista. Pimeydessä voi olla vihollisia, voimme olla vaarassa.

    • tikitys sanoo:

      Neith H: niinpä tietysti, en ottanutkaan pimeyden merkitystä huomioon!

      Olen yrittänyt opetella piirtämään Drawing on the right side of the brain -menetelmällä (vaikka eivät aivot oikeasti jakaudu niin jyrkästi oikean ja vasemman aivopuoliskon tehtäviin kuin yleisesti luullaan) ja yksi menetelmän opeista on oppia piirtämään se mitä näkee, ei se mitä luulee näkevänsä. Käsitteet ja ennakkokäsitykset pyritään ohittamaan, mutta se ei ole aina helppoa. Yksi näistä ennakkokäsityksistä voi muuten olla tuo rumuus-kauneus-arvottaminen.

  2. Sola sanoo:

    Eikö se vitsi mennyt näin.

    ”Do you have elections in Japan?”
    ”Yes. Evely molning.”

    • tikitys sanoo:

      Sola: juuri noin. Otsikon olisi myös voinut muotoilla muotoon ”Herrat pitävät vaareista”, ja edelleen asiassa olisi säilynyt toivomani nokkeluuteen pyrkivä, japanilaistyyppinen kaksimielisyys.

  3. Sola sanoo:

    …viitaten tietysti edelliseen kirjoitukseen….

  4. Minttu sanoo:

    Elämän tarkoitus on elämä itse, sanotaan.

    Tai sitten niin, että jokainen määrittelee itse elämänsä merkityksen.

    Mielekkäämpi elää niin, että etsii ja löytää löytää elämälle merkitystä 🙂

    Oscar Wilde sanoi myös niin, että kaikkihan me kuljemme loassa, mutta toiset meistä katsovat tähtiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s