Tuopin jälkeen

Kirjoitan tätä hotellin aulassa firman kokouksen ja oluttutuopin jälkeisissä tunnelmissa. Typot menköön etanolipitoisen uutteen piikkiin. Mahdolliset ajatusratojen outoudet kuittaantukoon alkoholin hermostollisilla vaikutuksilla.

Kotikaupungissa puiston kulmassa oleva lehmus tai joku muu puu väräjäytyy kirkkaamman keltaiseksi päivä päivältä. Vaaahterat ovat vasta muodostamassa hitaita punervia räjähdyksiään. Valokuvakeskuksen talon porrasaukkojen holvien sinisyys oli kuin lapsen unesta.

Firman kokous meni mukavasti. Kissalle tämä ensimmäinen jälleennäkemisemme eron jälkeen oli rankka paikka, minulle myös, vaikka se ei muille ehkä näkynytkään, mutta me osaamme lukea toisiamme äänensävyistä ja eleistä. Nyt mietin, miten joskus ihmiset toimivat itseltään salaa – Kissa oli järjestänyt kokouksen kahvilaan, jossa tapasimme aikoinaan ensimmäistä kertaa. Lisäksi hän ehdotti, että menisimme syömään siihen ravintolaan, johon menimme kyseisestä kahvilasta silloin ensimmäisellä tapaamiskerralla kolme ja puoli vuotta sitten. Ja niin sitten menimme. Mitä mahtoi hänellä olla mielessään? Epäsuoraa, tahallista viestintää, josta minun pitäisi ottaa kiinni, vai tahatonta alitajuista ohjautuvuutta? En tiedä, mahdotonta sanoa, mutta näin hänen sisäisen tärinänsä selvästi.

Ystäväni J lähti viemään lapsia partioretkelle. Kello on vasta kahdeksan illalla. En halua mennä huoneeseen, vaan olla ihmisten, tuntemattomienkin parissa. Keho mielii lisää ruokaa, vaikka tänään olen syönyt enemmän kuin aikoihin. Ehkä vedän burgerin jossain Mäkissä vielä tähän kahden tukevan aterian päälle.

Silti minusta tuntuu, että jos elämä voi olla siunattua, se on juuri tällaista. Jokin outo onni ja merkityksellisyys tuntuu olevan kaikessa mikä minua ympäröi (todellisuusperustaista maailmankuvani edustava ääni sanoo, että se on tuo olut, sillä juot niin vähän, että menet psykedeelisiin tiloihin jo yhdestä tuopista). Joka tapauksessa tämä on ollut hyvä perjantai, syyskuun kahdeskymmenesviides päivä vuonna kaksituhattakymmenen.

Mainokset
Kategoria(t): arki, juhla. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Tuopin jälkeen

  1. Kimmeli sanoo:

    Hienoa! Joskus vain on niitä kuningaspäiviä!
    Minulla aamu alkoi ankeasti, mutta loppua kohden parani huomattavasti!

  2. Minttu sanoo:

    Tuollaisiin tunnelmiin sopii Paul Austerin kirja Näkymätön.

    Banaalisti sanottuna järisyttävä lukukokemus. Siitä huolimatta, että olin joissakin kohdissa aivan huuli pyöreänä, että mitäköhän tällaisestakin ajattelisi.

    Harvat osaa.

  3. suhteeton sanoo:

    On sillä oluella jotain vaikutusta ollut, viikonpäivätkin menny sekasin… 🙂 Missä kävitte syömässä; mahdettiinko olla samassa paikassa?

    • tikitys sanoo:

      No helkkari, nyt ei enää ylpeys anna periksi muuttaa päivää oikeaksi. Ehkä kyseessä oli ns. kestoperjantai-ilmiö.

  4. Celia sanoo:

    Ja minä kun luulin, että sinä naputtelit tekstisi Wordiin hotellin aulassa ja pistit mokkulan soimaan sitten, kun tulit kotiin lauantaina. 😉

    • tikitys sanoo:

      Hyvin päätelty, mutta minä en läppärillä kokousta. Suosin analogista printteriä (eli kynää) ja muistivihkoa. Matalatekninen, taktiilinen lähestymistapa on ajatustyöhän aika hyvin soveltuva juttu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s