Tää on niin tuota ja tuo niin tämää

Meninpä sitten vieraan kielen kurssille pitkästä aikaa, tällä kertaa vuorossa on italia.

Ensimmäinen oppitunti oli aika erikoinen. En oikein taipunut pelkkiin fraaseihin, vaan halusin aina mieleni perukoilla tietää mitä niiden takana on. Miten italian olla-verbi taipuu ja mistä on peräisin sana piacere (hauska tutustua)? Onko se verbi vai adverbi vai mikä, ja millainen sen perusmuoto mahtaa olla, jos sellaista edes on? Olen vissiin sen verran vanha, että mielummin puran yksinkertaisenkin lauseen osiin sen sijaan, että opettelisin lauseen ulkoa. Esimerkiksi vaikka mitä kuuluu, Come stai? Onko tuo stai sitten verbi vai jotain muuta?

Sellainen interaktiivinen bittimusteella toteutettu oppikirja olisi hieno, jossa jokaista sanaa olisi mahdollisuus klikata ja nähdä sen sanaluokka, taivutus, erikoishuomautuksia ja etymologiaa. Voi olla, ettei siinä klikkaillessa kieltä varsinaisesti oppisi, mutta hauskaa se silti olisi.

Tuntuu, että italian kanssa täytyy tehdä vähän töitä. Joskus oli toisin, ja kielet jäivät päähäni kuin kärpäset liimapaperiin. Ex-vaimoni opiskeli japania, ja niinpä vain muistan sieltäkin sanoja sieltä täältä, koska lehteilin oppikirjoja joskus. Niinkuin vaikka konbanwa, eli hyvää iltaa, joka koostuu osista kon-ban-wa, tämä-ilta-[puheenaihetta merkitsevä partikkeli]. Jos Japanissa on lottoarvonta ja siinä viralliset valvojat, niin tokaisevatkohan nekin pokerinaamalla möreästi että konbanwa?

Joskus aiemmin innostuin tutkailemaan kieliä omin päin, niinkuin edellisessä blogissani joskus raportoin. Nyt kuitenkin iski jonkinlainen rimakauhu, tunne siitä, että tämä ei olekaan niin helppoa kuin aikaisemmin. Tunnilla opitut fraasit ja sanat ovat häipyneet mielestä tuosta vain kuin sumu aamuauringossa. Aika pelottavaa. Tai voihan tämä johtua siitäkin, että tämä opiskelu on suorituskeskeisempää ja kielitaidon lisääntyminen on objektiivisesti mitattavissa, eikä enää sellaista vapaaehtoista kielillä leikkimistä, jota tykkään harrastaa. Eli sellaista, että puretaan lause palasiksi, käännellään niitä kielellä ja mielessä, ihmetellään ja huvitutaan, mutta ei panna pakettia takaisin kokoon.

Vähän samaan tapaan kuin mitä tykkäsin tehdä leluille ja sähkölaitteille lapsena. Ilmeisesti kyseessä ei olekaan ikääntymisestä johtuva juttu, vaan luonteenpiirre. Täytyy vain opetella ensin ulkoa juttuja ja luottaa siihen, että rakenteet alkavat kyllä ajan mittaan hahmottua.

Mainokset
Kategoria(t): arki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tää on niin tuota ja tuo niin tämää

  1. Celia sanoo:

    Minäkin tykkään kaikenlaisista kielistä. Niitä pitäisi vain käyttää vähän väliä, etteivät pääsisi unohtumaan. Ja tietenkin haluan lähestyä uusia kieliä kielitieteilijän näkökulmasta, vähän niin kuin sinäkin. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s