Säveliä

Kävin tänään paikallisen sinfoniettan konsertissa. Ohjelmassa oli klassisen musiikin palasia sieltä täältä, Haydnia ja Straussia ja Järnefeltiä ja Saint-Saënsia ja muita. Pudottelen tässä nimiä kuin paraskin klasarituntija, mutta en oikeasti tunne klassista musiikkia kovinkaan hyvin. Asenteeni siihen on samanlainen kuin mihin tahansa aistinautintoja tuottavaan asiaan, kuten vaikka ruokaan. Otan intohimoisesti selvää ja tykkään jos tykkään. En pane paljoakaan painoa sosiaalisille konventioille tai statuksen ilmentämiselle siinä mielessä, että esimerkiksi klassinen musiikki olisi tyylikkäämpää tai hienompaa kuin muusta musiikista tykkääminen (klasarimusa on kyllä nimensä mukaisesti klassista (class), eli hyväksi klassifioitua eli luokiteltua, mutta kenen toimesta, kysyn vaan), tai että joidenkin tiettyjen ruokien kokkailu ja syöminen olisi osoitus hyvästä mausta ja kahdehdittavasta sosiaalisesta asemasta. Ei, oma maku määrää, ja se mikä tuottaa nautintoa, on hyvä juttu.

Pidän tietyistä sinfonioista kyllä, esimerkiksi Dvorákin yhdeksännestä, nimeltään Uudesta maailmasta, mutta siinäkin on tylsiä osia, jotka mieluusti ohitan. Enkä edes osaa sijoittaa teosta mihinkään aikakauteen tai tyylisuuntaan tai muutenkaan naulita sitä mihinkään janalle. Sibeliuksen viulukonsertto taas on oiva biisi sydänsuruihin, koska se on sen verran tuskainen, mutta aika raskasta kuunneltavaa kokonaisuudessaan. Sitten on tietenkin nämä miekkatanssit ja Wilhelm Tellit ja muut, joiden säveltäjät pitäisi kaivaa googlella, kun en niitä muista. Olisiko Hatsaturjan jonkun noista kynäillyt?

Täytyy kuitenkin sanoa, että pidin aika monesta kappaleesta ja nuokuin muutamien aikana, mutta sellaista ne nyt vaan ovat, makuasiat. Oli silti virkistävää kuunnella analogisten soittimien ääntä. Väliaikakin oli miellyttävä – tunsin oloni kotoisaksi, vaikka olinkin pukeutunut repaleisiin rokkifarkkuihin, tennareihin ja T-paitaan siinä missä muilla miehillä oli päällään puku ja naisilla niin ikään juhlavampi vaatekerta. Viihdyn hyvin ihmisten seurassa yksinäni, enkä tuntenut oloani yhtään orvoksi. Sama ilmiö tapahtui kesällä uimarannalla, kun vieressä ollut nuorisojoukko heitti keskenään läppää ja veti olutta, eikä se häirinnyt minua ollenkaan, vaan oli itse asiassa mukavaa.

Pidin silmäni auki viehkeiden naisten varalta. Yleisön keski-ikä oli aika korkea, mutta muutaman kiinnostavan näköisen ikäiseni naisen huomasin. Huomasin myös sormukset heidän nimettömissään, eli se siitä. Mutta ehkä he ovat onnettomasti kihloissa tai naimisissa…tai no, johan tässä on nähty, mitä tapahtuu, kun nainen siirtyy suoraan suhteesta toiseen.

Tuskin noissa konserteissa tai muissa kulttuuririennoissa ketään tapaa. Silti niissä on mukava käydä. Harmi vain, että konsertit ovat keskiviikkoisin, koska menin ilmoittautumaan miesten jumppapiiriin, joka on niin ikään keskiviikkoisin. Keskiviikkoisin on myös elokuvakerho, jonne en ilmoittautunut. Maanantaisin aion opiskella uutta kieltä. Kuka tietää, ehkä oppilaiden seassa on joku tosimainio nainen jne.

Tuskin sentään, varmaan jossakin vaiheessa täytyy se deitti-ilmo naputella jonnekin. Juuri nyt tekisi mieli ihan vanhaa kunnon irtoseksiä, yhden illan juttua. Baarit ovat vielä auki ja tänään on pikkulauantai!

Mainokset
Kategoria(t): arki, juhla, seksi, sinkkuus, suhteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s