Valojen valtakunta

On se aika vuodesta ja se aika vuorokaudesta, jolloin taivaalla on valoa, mutta katutasolla hämärää.

Tänään oli hirveä päivä, pahin tähänastisista. Sekava, tuskainen, sietämätön. Ymmärsin, miten heikoilla olen tässä toipumisessa, ja se pelotti.

Päätin mennä elokuviin katsomaan Inceptionin, jotta saisin ajatukseni ja tunteeni pois tästä luupista. Vasta elokuvan jälkeinen hidas kotiinpaluu kävellen vei kivun mennessään. Katsoin valon ja varjon vaihtelua, tunnustelin kaupungin rauhaa, hengitin raikasta ilmaa, tunsin kehoni notkean käynnin ja jalkojeni tukevat askeleet asfaltilla. Ja niin minuun putosi rauha, toivo ja tuskin havaittava onnellisuus. Toivoa sittenkin on. Toivoa siitä, että voin joskus olla onnellinen, vaikka tänään, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kaikki toivo tuntui olevan mennyttä ja tulevaisuus pelkkää hidasta kärsimystä.

Tällaiset hetket tuntuvat ansaitsemattomalta armolta. Mistä tämä äkillinen rauha piinatulle sielulle?

Mainokset
Kategoria(t): ero, keho, rauha. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Valojen valtakunta

  1. Kimmeli sanoo:

    Minäkin sain aikoinani lohtua elokuvista! Olen siitä eroblogissani kertonutkin…

  2. Sola sanoo:

    ”Mistä tämä äkillinen rauha piinatulle sielulle?”

    Läsnäolo. Siinä on se taika. Kun ei ajattele mennyttä eikä tulevaa, vaan nimenomaan ”hengittää raikasta ilmaa, tuntee kehon notkean käynnin ja jalkojen tukevat askeleet asfaltilla.”

    Mutta helppoa se ei ole….

  3. tikitys sanoo:

    Osuit naulan kantaan!

    Muistan kauan sitten, kun olin pitkään ollut allapäin. Menin sitten Helsingin Juhlaviikoille katsomaan japanilaista Ondekoza rumpuryhmää. Lippua minulla ei ollut, joten katselin ja kuuntelin soittoa aidan takaa telttakankaan raosta, selkä mutkalla ja muutenkin hankalassa asennossa.

    Unohdin kaikki murheeni ja itseni kokoonaan. Rummutus vei mukanaan täysin, olin täysin läsnä juuri siinä hetkessä tavalla, jolla en ollut ollut pitkään pitkään aikaan.

    Kun konsertti päättyi, huomasin, miten tähdet alkavat syttyä taivaalle pimenevässä illassa ja tunsin, kuinka hengitykseni kulkee vaivatta ja oloni on kevyt. Paljon taakkoja putosi silloin harteiltani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s