Mut olis voinu

Sain taas kutsun taidenäyttelyn avajaisiin, tällä kertaa näytteillä oli erään kuvataidekoulun opiskelijoiden töitä. Olinkin jo odottanut tätä tilaisuutta, sillä tunsin oloni tänäänkin karmean yksinäiseksi, suorastaan virkaheitoksi. Ennen en ole milloinkaan kokenut yksinoloa rasitteena, päin vastoin.

Avajaisissa oli hyvä tarjoilu ja kuuma. Mukana olivat tietysti myös taiteilijat itse, suurin osa nuoria naisia, kaikki omalla tavallaan viehättäviä. Kuuntelin puheet ja katsoin työt, monet erinomaisia. Puheiden aikana panin merkille taiteilijaryhmän puolesta puhuneen naisen nime – paikallinen taiteilija, sanottiin – ja näyttelyluettelon avulla yhdistin hänet pariin ulko-oven vieressä olevaan työhön. Energisen oloinen nainen. Pyörin tiloissa aikani kenellekään puhumatta ja aloin tehdä lähtöä. Unohdin pyöräilykypäräni, joten palasin hakemaan sen ja astelin ovesta ulos. Satulaan hyppäämisen ja parin polkaisun jälkeen keksaisin: minähän olisin voinut puhua sille naiselle, jonka yhdistin niihin tiettyihin töihin, kysyä keitä ihmisiä ne esittävät (töiden niminä oli ihmisten nimiä), kysellä muutamia muitakin juttuja ja rupatella tovin niitä näitä. Mutta myöhäistä se nyt enää oli. En kehdannut enää kääntyä takaisin, vaan manasin päänsisäisen leikkuuteräni hitautta. Kuka tietää mihin tuollainen rupatteluhetki olisi johtanut? Uusiin tuttavuuksiin? Satunnaiseen törmäämiseen samaan naiseen jossakin baarissa ja sitä kautta naisen mahdollisesti mukana oleviin kavereihin tutustumiseen, tuttavaporukan laajenemiseen? Tai mitä ikinä. Mikä hukkaan heitetty tilaisuus!

Mutta juu, kun on verkkainen ja keksii asiat viiveellä, niin sitten on. Yhtä hyvin voisi sitten vaikka olla ujo ja pelätä juttelemista sinänsä. Nyt ei tapahtunut mitään. Mut olis voinu.

Mainokset
Kategoria(t): arki, suhteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mut olis voinu

  1. Celia sanoo:

    Kyllä se siitä. 🙂 Kun nyt keksit, että olisit voinut jutella, niin seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa vaan kävelet kohti ja avaat keskustelun. Sitä paitsi mielestäni on hienoa jo se, että yleensä kiinnitit huomiota ihmisiin ja heidän viehättävyyteensä.

  2. tikitys sanoo:

    Jepjep, kun kysymys ei ole rohkeuden puutteesta, vaan hoksottimien ruosteisuudesta. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s