Lentävä kone ja hukkumistilastot +1

Edellisessä merkinnässäni selostamani uni muuttui tänään osittain todeksi. Vierailin lapsuudenkodissani, ja isäni kertoi hetki sitten ohi ajaneesta ambulanssista ja palokunnan pintapelastusyksiköstä. Hän epäili jonkun hukkuneen. Pian kuulin voimakasta helikopterin papatusta. Menin pihalle katsomaan, ja joeltapäin valui puiden ylle Rajavartiolaitoksen väreihin maalattu helikopteri. Samaan kohtaan kuin edellisessä merkinnässä mainitsemani Pitts Special.

Enneuni ei ollut kyseessä, eikä sellaisia oikeasti olekaan. Tämä kopteri ei pudonnut, vaan etsi veteen vajonnutta miestä. Ohikulkijat tiesivät kertoa, että läheisellä uimapaikalla, jossa minäkin tyttäreni kanssa usein olen käynyt, oli hukkunut joku uimari. Jo isäni kertoessa asiasta päätin, etten mene katsomaan. Mietin valmiiksi selityksiä tytärtäni varten, siltä varalta että hän olisi utelias ja haluaisi mennä katsomaan mitä tapahtuu. Olisin kertonut, että ihmisen tulee joskus säädyllisyyden ja hyvien tapojen sekä sivistyneisyyden vuoksi vastustaa omaa uteliaisuuttaan – onnettomuuksien katseleminen sivusta ja kykenemättä auttamaan on turhaa tirkistelyä ja saattaa jopa vähentää ihmisen kyky empatiaan.

Sitten tuli tuo helikopteri, ja uteliaisuuteni voitti, heitin säädyllisyyden ja hyvät tavat ja sivistyneisyyden sekunnissa romukoppaan ja pinkaisin paikalle. Kopteri levitoi paikoillaan, poliisi esti veneliikenteen, pintapelastajien kumiveneestä laskeutui veteen sukeltaja. Kansaa oli paikalla runsaasti, ja poliisin nauhat eristivät rantaa pitkältä matkalta. Katselin näkymää ahnaasti ja häpeilemättä.

Mikä minua kiehtoi? Poikkeava tapahtuma, tragedian läsnäolo muuten tavanomaisessa arkielämässä, oman elämän haavoittuvuudesta tietoiseksi tuleminen, oman olemassaolon itsestäänselvyyden horjuminen, katsojajoukon – tuntemattomien – kanssa jaettu kollektiivinen kokemus, pelastusorganisaation järjestelmällisen ja tehokkaan toiminnan seuraaminen ja näiden organisaatioiden olemassaolon luoma järjestyksen ja turvallisuuden tuntu, tutun ympäristön muodonmuutos draaman näyttämöksi, tieto siitä, että tällä kertaa uhri ei ollut lapsi, halu nähdä ruumis.

Viimeinen kohta vaatii ehkä selitystä. En ole koskaan nähnyt ruumista, en äitini ruumista enkä isoäitinikään. Jostain syystä varsinkin äitini ruumiin näkemättömyys häiritsee minua toisinaan, mutta kaikki tapahtui silloin niin nopeasti, enkä kyennyt oikein ajattelemaankaan tai vastaamaan selvästi, kun minulta kysyttiin, haluaisinko käydä ruumishuoneella.

En nähnyt ruumista, koska sitä ei löydetty sinä aikana kun paikalla viivyin. Olin ja olen edelleen tapahtuman vuoksi surullinen, en kiihdyksissäni. Tuntuupa edes joltakin. Tyttären kanssa keskustelimme asiasta, uimaturvallisuudesta, omien voimien yliarvioinnista, humalan ja vedessä puljaamisen vaaroista, minun tavastani valvoa tarkasti tyttären uimista ja niin edelleen.

Hesarissa oli juttu Berliinissä olevasta taiteilija Olafur Eliassonin näyttelystä. Kiinnostavaa, mutta näyttely päättyy jo 9.8. Harmi, en taida ehtiä paikalle, ainoa viikonloppu olisi heinä-elokuun vaihde. Nyt pitäisi löytää Berliinistä edullinen hotelli ja löytää halvimmat lennot. Vinkkejä otetaan vastaan.

Ursan tähtitornin luona on tänä kesänä paljastettu tähtitieteellinen Helios-veistos, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä ja professori Lauri Anttila. Sekin pitäisi käydä katsomassa, aikaa onneksi on aika tavalla enemmän. Pidän paljon taiteesta, joka liittää ihmisen ympäristöönsä, luontoon tai maailmankaikkeuteen jollakin kiehtovalla tavalla.

Mainokset
Kategoria(t): arki, tunne-elo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lentävä kone ja hukkumistilastot +1

  1. Pandora sanoo:

    Kuolleen ruumiin näkemisessä ei ole mitään hohtoa, se on vain eloton kuori, mitäänsanomaton yhdistelmä lihaa, luuta ja nahkaa. Itse olen parikin kuollutta nähnyt.

    Mutta ymmärrän hyvin, että se kiehtoo, kaikki se draama tragedian ympärillä. Olen kolmessa tragediassakin ollut läsnä, toisessa paloi ystävieni koti, ystäväni. Katselin, kun ihmiset tuijottivat liekkejä, ystäväni itkivät, lohdutin heitä, katselin, kun palomiehet tekivät töitään, haastattelivat meitä. Kai siinä oma jännityksensä on.

    Ja hei, miten niin enneunia ei ole olemassa? Ne ovat ehkä harvinaisia, mutta mahdollisia. Itse näen niitä, ei sillä, että siitä olisi mitään hyötyä, mutta etenkin miessuhteissa tunnistan jossain vaiheessa jonkun unen ja tiedän siitä, mitä tulee tapahtumaan, tiedän siitä, minkälainen mies minulla on vastassa. No näin äitini kuolemankin, se valmisti minut siihen väistämättömään, mikä sitten tapahtui kolmen vuoden päästä. Joten kyllä, enneunet ovat todellisia. Mutta harvinaisia.

  2. tikitys sanoo:

    No juu, minulla on aika tiukat kriteerit enneunille ja muille yliluonnollisille ilmiöille: mitkään vertauskuvat tai sen sellaiset eivät riitä, vaan unen on tuotettava selkeää uutta ja yksiselitteistä tietoa tulevista tapahtumista. Sellaista ei vain ole minulle tapahtunut, eli olen skeptikko.

    Intuition olemassaoloa ja sen viisauden ilmenemistä unissa sen sijaan en kiistä lainkaan. Intuitio ei tarvitse mitään yliluonnollista, vaan se on ihan ihmisen itsensä kyky ja ominaisuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s