Tangoon tarvitaan kaksi vasenta jalkaa

Sanonta kuuluu, että harvoin ihmissuhteita yhden ihmisen toimesta pilataan. Voi olla, mutta syystä tai toisesta syytän kuitenkin itseäni minun ja Kissan suhteen loppumisesta. Voisihan sitä ajatella toisinkin, nimittäin että jos nainen hyppää suoraan avioliitosta suhteeseen minun kanssani käymättä välillä yksinolo-lähtöruudun kautta, ei suhteella ole onnistumisen mahdollisuuksia hänenkään taholtaan. Silti pidän Kissaa kuitenkin edelleen ihmissuhdeviisaana ja älykkäänä naisena ja itseäni tyhmänä ja hölmönä miehenä (uutta sekin, tyhmänä en ole koskaan itseäni pitänyt, mutta ehkä on jo aikakin).

Tiedän toistavani itseäni, mutta terapiakirjoittamistahan tämä on. Olen kyllä tietoinen siitä, etten kirjoita tätä kokonaan itselleni tätä kirjoitakaan, vaan pidän koko ajan mielessä, että tämänkin joku lukee. Se vaikuttaa väistämättä kirjoitustyyliin ja asioihin, joista kerron ja joita jätän kertomatta, jotten tulisi tunnistetuksi. (Yksityistä kirjoittamista varten on ihan simppeli notepad-tiedosto, johon kirjoitan silloin tällöin). Mutta nyt siis taas kertaan minun ja Kissan suhteen taustan.

En tiedä, mahtoiko Kissa koskaan ymmärtää lähtökohtiemme erilaisuuden. Hän eli hylättynä lapsettomassa parisuhteessa ja kärsi yksinolosta. Minä taas erosin perheestäni isänä ja nimenomaan halusin yksinoloa ja rakentaa omaa elämääni. Asuimme eri paikkakunnilla suhteemme ensimmäiset puolitoista vuotta ja meillä oli etäsuhde, mikä ei ilahduttanut Kissaa. Eikä oikein minuakaan, sillä koin jo silloin ettei minulla ole riittävästi omaa aikaa: iltaiset skypettelyt tuntuivat toisinaan pakkopullalta ja viikonloput Kissan luona olivat joskus kiusallisia, sillä muutettuaan miehensä luona hän asui vanhempiensa luona ja odotti oman talonsa remontin valmistumista. Kissa tarrautui minuun, ja se oli toisaalta mukavaakin. Ruokin hänen rakkauttaan minuun ja samalla yritin pitää puoleni oman tilan suhteen. Ilmankos Kissasta tuntui, että vedän häntä puoleeni yhdellä kädellä ja työnnän pois toisella. Tämä asia ei kai koskaan ratkennut suhteessamme, koska Kissa koki usein tulevansa hylätyksi ja minä taas jyrätyksi.

Vaihdoin työpaikkaa, ja uusi duuni ei lähtenytkään sujumaan toivotulla tavalla, vaan minut jujutettiin hoitamaan tehtävää, joka oli tuomittu epäonnistumaan. Uutena tyyppinä vain en sitä ensialkuun ymmärtänyt. Lopetin koeajalla, siirryin Kissan yritykseen töihin ja muutin hänen valmistuneeseen taloonsa, kuten Kissa oli jo pitkään toivonut.

Tämä on eräänlaista Super Mario -elämää: pomppimista tasolta toiselle, jaloilleen putoamista, vaarojen välttämistä, eteenpäin, eteenpäin, paikoilleen ei voi jäädä, suunnasta viis.

Ja sitten olinkin Kissan pelikentällä, uudessa kaupungissa, keskellä Kissan sukua ja ystäväpiiriä ja ex-poikaystäviä ja aviomiehiä. Syytän itseäni siitä, etten osannut tehdä oikeanlaista tilanneanalyysiä, että olisin ymmärtänyt tilanteeseen sisältyvät riskit ja fiksut menettelytavat. Ajattelin vain, että koska Kissa rakastaa minua ja on halunnut niin voimakkaasti minun muuttavan luokseen, niin minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla sellainen kuin olen. Ja kun talokaan ei ole yhteinen, niin mitäpä sitä liikaa panostamaan, kun mitään rahallista ei voi menettääkään.

Lisäksi hämäännyin siitä, että koko suhde oli hyvä tarina eli kelpo narratiivi: Google saattoi meidät yhteen, ja sain kaiken mitä halusin.

Seksikin oli hyvää suhteen loppuun asti, jotenkin lähdimme oikeille urille heti alusta saakka. Ajattelin, että jos seksi toimii, on parisuhdekin kunnossa, mutta ei se nyt ihan niinkään ole.

Näen itsessäni vikoja, mutta Kissassa vähemmän. Varmasti hänkin teki monta asiaa väärin, mutta syystä tai toisesta en oikein saa määriteltyä niitä yhtä tarkasti kuin omia virheitäni. Kissa oli käyttäytymiseltään epäsuorempi kuin minä, ja lisäksi voimakkaasti ystäviensä esimerkin ja mielipiteiden vietävissä, ja hän kyllä osasi syyllistää minua lähes mistä vain. Toivoisin, että osaisin luetella Kissan virheet ja viat yhtä hyvin kuin omani, mutta kun en osaa. Olisi hyvä, jos edes Kissa itse näkisi omat vikansa, mutta tuskin hän niitä kokee olevan olemassakaan. On raskasta tuntea olevansa se huonompi ja syyllisempi osapuoli.

Olen tässä treenaillut säännöllisesti ja tavoitehakuisesti kotona etunojapunnerruksia ja leuanvetoja ja vatsarutistuksia ja hauiksia ja ojentajia ja hartioita jne. Ohjelma on aika tiivis, mutta tuloksia ei peilistä katsoen kyllä niin paljon näy kuin haluaisin. Hoksasin kyllä sen, että Kissaa vartenhan minä treenaan – hän lupaili aikaa sitten tulevansa käymään, ja olisi mainiota kyetä näyttämään hänelle, että hahaa, katsopa minua nyt, katso mitä menetit (ja mitä voisit saada takaisin ainakin jollakin tavalla). Olisi varmaan parempi, että Kissa ei tulisi käymään, sillä treenausinto voisi loppua siihen paikkaan, jos mitään ei tapahtuisi. En myöskään usko, että Kissa olisi halukas keskustelemaan päättyneestä parisuhteestamme. Enkä sitäkään usko, että olisin hyvillä mielin Kissan käynnin jälkeen, vaan lähinnä sekaisin.

Helle jatkuu, tänne ei ole ukkosta luvattu.

Mainokset
Kategoria(t): ero, suhteet, suru, taustaa, tunne-elo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Tangoon tarvitaan kaksi vasenta jalkaa

  1. Pandora sanoo:

    On väärin ajatella, että mitä virheitä ihmisessä on, ehkä sinun tulisi nähdä vain se, mitä erilaista teissä kahdessa oli. Juuri se erilaisuus erotti teidät, tilanteen haastavuus. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on sopeutua kissan luomaan tilanteeseen. Tuntuiko kissan koti koskaan sinun kodiltasi, sinun itsesi luomalta elämältä? Kuinka tasa-arvoinen elämänne oli? Olitko sinä vain mies, jonka kissa valitsi elämäänsä, mutta ei päästänyt vaikuttamaan. Siltä se kuullosti, että hän ei koskaan luottanut sinuun ja ehkä sen juuri sninä aistit. Ehkä hän pelkäsi rakkautta aivan kuten sinäkin pelkäsit. Kun miettii, te olitte molemmat eronneet, Kissalla itsenäisyyttä ei ollut, käsittelikö hän koskaan suruansa erosta vai sivuuttiko hän sen kokonaan.

    Tilanne oli haastava, etenkin, kun se on mies, joka astuu valmiiseen elämään. Anteeksi nyt tämä roolijaottelu, mutta ne miehet, jotka minä tunnen, niin heillä on ollut tarve olla vähintäänkin tasa-arvoisessa tilanteessa koko elämässään, omalla miehelläni oli hyvin voimakas tarve hallita elämäänsä, niin oli ravullakin. Mitä osa-aluetta sinä hallitsit teidän elämässä. Olit hänen yrityksessään, hänen kotipaikassaan, hänen talossaan. Ehkä ainoa jota kykenit hallita oli itsenäisyytesi, se, että sitoudutko häneen lopullisesti.

    Tiedän tuon treenaamisen tarpeen, tarpeen näyttää hyvältä. Kun tapasimme ravun eron jälkeen, yritin aina näyttää kauniilta, olla tasapainoinen ja onnellinen, näyttää, että pärjään ja siinä samalla aina ajattelin, että hän haluaisi minut takaisin sittenkin.

    Mutta harvoin paluu on mahdollinen. Kissan heikkouksia on huono itsetunto, suurin ristiriitanne on, että hän katsoo asioiden ongelmien lähteen olevan itsensä ulkopuolella, toisessa ihmisessä, elämässä ja sinä puolestaan ilmeisesti katsot peiliin. En jaksa uskoa, että hän pääsisi yli pelostaan, että suhde epäonnistuisi uudelleen vaikka palaisittekin. Samoin pääsisikö hän kaunastaan, jos hän on jo aiemmassa suhteessa syyllistänyt sinua niin hän todennäköisesti tekisi sitä tulevaisuudessakin.

    Ehkä suru on paras vain käydä läpi. Itse eilin suhteessa, jossa toisessa ei ollut koskaan vikaa, jossa kaikki vika löytyi joko tilanteesta tai minun suhtautumisestani. Vaikka myöhemminen lasteni isä alkoi näkemään vikojaan niin todellisuudessa asenne edelleenkin oli se, että hän on kykenemätön muuttumaan, minun tuli ymmärtää. Joten ainoa jota kykenin tekemään oli yrittää ja yrittää. Muutin itseäni ja sopeuduin, jotta meidän olisi hyvä olla. Erosimme kerran aikaisemmin ja palasimme yhteen. Mutta ei se toiminut, työtä suhteen eteen olisi pitänyt tehdä valtava määrä. Ja siltikin olimme niin erilaisia, että suhde ei olisi koskaan ollut hyvä.

    Maailmassa on muitakin naisia, vaikka Kissa oli epäilemättä hyvinkin ihastuttava ihminen sinulla on kolme vaihtoehtoa. Joko jäät haikailemaan hänen peräänsä, otat puhelimen ja soitat hänelle, selvität tilanteenne tai unohdat hänet ja jatkat elämääsi. Mitä aiot tehdä ja milloin, se on sinun päätettävissäsi, mutta ensimmäinen vaihtoehto on kaikkein tuskallisin.

  2. Pandoralta sanoo:

    On väärin ajatella, että mitä virheitä ihmisessä on, ehkä sinun tulisi nähdä vain se, mitä erilaista teissä kahdessa oli. Juuri se erilaisuus erotti teidät, tilanteen haastavuus. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on sopeutua kissan luomaan tilanteeseen. Tuntuiko kissan koti koskaan sinun kodiltasi, sinun itsesi luomalta elämältä? Kuinka tasa-arvoinen elämänne oli? Olitko sinä vain mies, jonka kissa valitsi elämäänsä, mutta ei päästänyt vaikuttamaan. Siltä se kuullosti, että hän ei koskaan luottanut sinuun ja ehkä sen juuri sninä aistit. Ehkä hän pelkäsi rakkautta aivan kuten sinäkin pelkäsit. Kun miettii, te olitte molemmat eronneet, Kissalla itsenäisyyttä ei ollut, käsittelikö hän koskaan suruansa erosta vai sivuuttiko hän sen kokonaan.

    Tilanne oli haastava, etenkin, kun se on mies, joka astuu valmiiseen elämään. Anteeksi nyt tämä roolijaottelu, mutta ne miehet, jotka minä tunnen, niin heillä on ollut tarve olla vähintäänkin tasa-arvoisessa tilanteessa koko elämässään, omalla miehelläni oli hyvin voimakas tarve hallita elämäänsä, niin oli ravullakin. Mitä osa-aluetta sinä hallitsit teidän elämässä. Olit hänen yrityksessään, hänen kotipaikassaan, hänen talossaan. Ehkä ainoa jota kykenit hallita oli itsenäisyytesi, se, että sitoudutko häneen lopullisesti.

    Tiedän tuon treenaamisen tarpeen, tarpeen näyttää hyvältä. Kun tapasimme ravun eron jälkeen, yritin aina näyttää kauniilta, olla tasapainoinen ja onnellinen, näyttää, että pärjään ja siinä samalla aina ajattelin, että hän haluaisi minut takaisin sittenkin.

    Mutta harvoin paluu on mahdollinen. Kissan heikkouksia on huono itsetunto, suurin ristiriitanne on, että hän katsoo asioiden ongelmien lähteen olevan itsensä ulkopuolella, toisessa ihmisessä, elämässä ja sinä puolestaan ilmeisesti katsot peiliin. En jaksa uskoa, että hän pääsisi yli pelostaan, että suhde epäonnistuisi uudelleen vaikka palaisittekin. Samoin pääsisikö hän kaunastaan, jos hän on jo aiemmassa suhteessa syyllistänyt sinua niin hän todennäköisesti tekisi sitä tulevaisuudessakin.

    Ehkä suru on paras vain käydä läpi. Itse eilin suhteessa, jossa toisessa ei ollut koskaan vikaa, jossa kaikki vika löytyi joko tilanteesta tai minun suhtautumisestani. Vaikka myöhemminen lasteni isä alkoi näkemään vikojaan niin todellisuudessa asenne edelleenkin oli se, että hän on kykenemätön muuttumaan, minun tuli ymmärtää. Joten ainoa jota kykenin tekemään oli yrittää ja yrittää. Muutin itseäni ja sopeuduin, jotta meidän olisi hyvä olla. Erosimme kerran aikaisemmin ja palasimme yhteen. Mutta ei se toiminut, työtä suhteen eteen olisi pitänyt tehdä valtava määrä. Ja siltikin olimme niin erilaisia, että suhde ei olisi koskaan ollut hyvä.

    Maailmassa on muitakin naisia, vaikka Kissa oli epäilemättä hyvinkin ihastuttava ihminen sinulla on kolme vaihtoehtoa. Joko jäät haikailemaan hänen peräänsä, otat puhelimen ja soitat hänelle, selvität tilanteenne tai unohdat hänet ja jatkat elämääsi. Mitä aiot tehdä ja milloin, se on sinun päätettävissäsi, mutta ensimmäinen vaihtoehto on kaikkein tuskallisin.

    • tikitys sanoo:

      Tarkkoja havaintoja ja päätelmiä, jotka mielestäni osuvat aivan oikeaan.

      Aika vaikeaa on yrittää nähdä minut ja Kissa pelkästään erilaisina, kyllä hän on onnistunut tartuttamaan minuun käsityksen siitä, että olin jotenkin kumppanina vääränlainen (tämä onkin ensimmäinen kerta elämässäni, kun näin on tapahtunut, ilmankos kokemus on niin voimakas).

      Kissan koti tuntui kyllä kodiltani, yhdessä valitsimme sinne materiaalejakin, mutta se ei tuntunut omalta kodiltani, siis omistamismielessä. Se oli yksi eniten minua hiertäneistä asioista suhteessamme. Olet aivan oikeassa siinä, että miehenä haluan olla tasa-arvoisessa asemassa ja minulla tosiaan on voimakas tarve hallita omaa elämääni. Kissan kanssa tilanne oli usein se, että ”katso mitä voit saada, jos olet tällainen ja tällainen”. Kissa halusi pitää epäsuoralla tavalla langat käsissään, ja niinpä en sitoutunut häneen kuten olisi pitänyt. Lopulta koin eläväni kultaisessa häkissä, enkä lainkaan tajunnut, mistä se johtui. Meidän olisi pitänyt rakentaa yhteiselämämme yhdessä. Silti tunnen epäonnistuneeni miehenä tässä suhteessa, olisihan minun pitänyt voida voittaa itseni ja sopeutua.

      Luottamuspulaakin varmasti oli, nimittäin muuttoni Kissan luokse ja lapsen teon yrittäminen olivat molemmat vähän pakon sanelemia juttuja, joista kieltäytymisestä olisi seurannut ero. Kissa ehti suhteemme aikana surra mahdollista eroamme moneen kertaan, mutta aina onnistuin hänet vakuuttamaan siitä, että halusin olla hänen kanssaan, että pysyisimme yhdessä. Nyt tuskin enää onnistuisin vakuuttamaan häntä siitä, joten kaikenlaiset suhteen uudelleenlämmittelyt ovat turhaa toiveajattelua. Tuskallisen turhaa. Me olemme Kissan näkökulmasta palanneet yhteen jo muutamaankin otteeseen, omasta näkökulmastani taas emme ole koskaan varsinaisesti eronneetkaan, paitsi nyt.

      Varmaan olet oikeassa siinä, että Kissa katsoo ongelmien olevan pääasiassa itsensä ulkopuolella. Tuo tuntuu oikein osuvalta luonnehdinnalta. Ja voi olla, että samoin kun minä, hänkin toisti samaa suhdekuviotaan sekä avioliitossa että minun kanssani: kaksi erilaista ihmistä, kaksi samanlaista suhdetta. Hänen ex-miehensä hylkäsi hänet matkatyön vuoksi ja lapsentekoyritysten jälkeen vielä enemmän, minä taas hylkäsin Kissan henkisesti. Kerran sanoin Kissalle, että sinun ex-miehesi jätti sinut samasta syystä kuin miksi minä tarvitsen omaa tilaa ja aikaa: siitä syystä että sinä veit kaiken tilan, olit liian vaativa ja vaatimuksesi kasvoivat koko ajan kun niihin mukautui. Se taisi olla yllättävä kommentti ja osua aika napakymppiin.

      Kissa ei muuten varsinaisesti koskaan käsitellyt suruaan erostaan minun kanssani, mutta puhui existään paljon ja kehuvaan sävyyn, ja sai suhteiden ongelmat tuntumaan aika pieniltä. Luulen, ettei hän minua paljon mahdollisille seuraaville miesystävilleen kehu, sillä minähän en enää kuulu maantieteellisestikään hänen kaveripiiriinsä, joten mitään kulisseja ei tarvitse pitää yllä.

    • Pandora sanoo:

      Eikö ole surullista, kuinka jälkikäteen sitä ehkä tietäisi oikeat vastaukset, kuinka vasta eron jälkeen näkee todellisuuden. Niin ehkä sinun olisi seuraavalla kerralla hyvä ajatella minkälainen ihminen rinnallesi olisi oikeasti hyvä. Olisiko hänen hyvä olla samanlainen kuin sinä, ei täysin, mutta arvomaailmaltaan, ominaisuudeltaan riittävän samanlainen, jotta ymmärrys toisen käyttäytymiseen toimisi.

      Periaatteessa ehkä suhteenne kissan kanssa olisi korjattavissa, mutta se vaatisi todella paljon töitä, rohkeutta ja kykyä antaa anteeksi. Mutta onko meidän hyvä katsoa tulevaan, onko meidän hyvä aloittaa kaikki uudestaan vai aivan uuden ihmisen kanssa, uudelta pohjalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s