Eroista ihmisten välillä

Tällä kertaa tasoristeyksessä jyryytti pitkän pitkä juna. Ylitsepääsyä odotellessa tavailin venäjänkielistä tekstiä säiliövaunujen kyljistä: lastina oli metyylitertiääributyylieetteriä, puhdistettua bensiiniä ja jotain liuotinta, jonka olen jo ehtinyt unohtaa. Vaunut matelivat ohi, ja ajattelin, että jos ratapenger pettäisi, ei tästä muutaman metrin päästä ehtisi karkuun lainkaan, vaan liiskautuisi kymmeniä tonneja painavan säiliön alle. Junan viimeisen vaunun mentyä kanssamme odottanut skootterityttö polkaisi menopelinsä käyntiin ja sujahti yli, ja samalla hetkellä risteyksen yli viiletti kilpapyöräilijän näköinen heebo fillarilla, jonka renkaat olivat ohuet kuin etusormi. Ajoituksen mestarillisuutta tai hyvää säkää hänellä.

Pandora kysyi edellisen merkinnän kommenttiosastolla olenko huomannut, että naisilla on suurempi tarve olla yhdessä kuin miehillä. Kyllä, olen huomannut tämän. Varon tosin yleistämästä, että naiset sitä ja miehet tätä, mutta ainakin niillä naisilla, joiden kanssa olen ollut parisuhteessa, on ollut minua suurempi tarve yhdessäoloon. Pandora pohti myös sitä, ovatko miehet hitaampia liikkeissään kuin naiset. Jälleen en tiedä onko mielekästä yleistää, mutta ainakin minun tapauksessani Kissa oli erittäin nopea tunneasioissa, siinä missä minä olin verkkaisempi. Ex-vaimoni taas oli yhtä nopea tai hidas kuin minäkin.

Tämä yhdessäolon ja erillisyyden ristiriita oli molemmissa suhteissa kyllä olemassa, varsinkin Kissan kanssa. Yritin selittää, että tarvitsen aina välillä yksinoloa ja omaa aikaa ja tilaa, koska se on yksi tyytyväisyyteni elinehdoista. Sitä ei saa tulkita hylkäämiseksi tai kiinnostuksen puutteeksi, enkä edes tarvitse omaa rauhaa kovinkaan paljon, silloin kun voin sen ottaa hyvällä omallatunnolla. Tässä se ongelma olikin: ex-vaimoni ja Kissa eivät pitäneet tästä ominaisuudestani, vaan harmittelivat sitä ja saivat minut tuntemaan syyllisyyttä siitä. Sen seurauksena en sitten voinut olla rauhassa ja huoletta omissa oloissani, vaan tunsin itseni lähes rikolliseksi niin tehdessäni, tunsin syyllisyyttä siitä, että ex-vaimollani ja Kissalla oli paha mieli. Niinpä oma aika ei ollut oikeasti omaa aikaa, eikä ladannut akkujani. Tästä johtui, että halusin ja otin koko ajan lisää omaa aikaa, mikä kärjisti tilannetta entisestään, ja kumpikaan ei saanut sitä mitä halusi. Minä en saanut itsenäisyyttä ja kumppanini ei saanut jakamatonta huomiotani ja yhdessäoloa.

Kissan tapauksessa asiaa luullakseni mutkisti vielä yksi juttu. Olen aika varma, että Kissa ei arvostanut ja rakastanut itseään. Vasta nyt olen oivaltanut, että ennen kuin voi rakastaa muita, on rakastettava ja arvostettava itseään. Se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi. Jos ei rakasta itseään, on hyvin riippuvainen ulkopuolelta tulevista arvostuksen ja rakkauden osoituksista, töissä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Ikävä kyllä näiden vaikutus on hetkellinen, ja sitten niitä taas tarvitsee lisää. Kissa koki aina tulevansa hylätyksi, kun halusin tehdä jotain itsenäistä tai vaikkapa lukea kirjaa toisessa huoneessa, kun hän katseli televisiota (telkkarin ollessa päällä ei voi lukea, keskittyminen hajoaa). Hylätyksi tulemisen pelko ja rakastetuksi tulemisen tarve olivat Kissassa niin voimakkaita, että hänellä ei ollut sisäistä rauhaa. Mikään tekoni ei tuntunut riittävän, vaan hän tietyllä tavalla tukahdutti minut henkisesti vaatimuksillaan.

Siitä huolimatta ikävöin Kissaa edelleen, paljon.

Mainokset
Kategoria(t): oivalluksia, suhteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Eroista ihmisten välillä

  1. Polga sanoo:

    Jos jonkun ego ja / tai itsetunto tms. kaipaa koko ajan pönkittämistä tai seuraa (jostakin syystä), on varmasti parempi erota ja hankkia vaikka kissa – siis eläin! Niin itseriittoinen kuin olla ja voi sekä tyytyväinen itseensä, harvemmin ehkä muihin. Mutta sillähän ei olekaan väliä.

    • tikitys sanoo:

      Juu, kissat ovat eläinten ykkösluokkaa, mutta en ole kissoissa kyllä erityisen suurta itseriittoisuutta havainnut. Monesti on kissa tullut jalkoja kyhnäämään tai hyvpänny syliin tai viereen nukkumaan. Kissalla oli kaksi kissaa, nyt kun elän kissatta, niin huomaan, että hengitys kulkee paremmin ja sellainen pienenpieni kutina on käsivarsista kadonnut. Lievää allergiaa ehkä, joka nyt parani? Toivottavasti ei, kissa-allergikkona olisi ikävä olla.

  2. Celia sanoo:

    Tarvitsen omaa tilaa ja yksinoloa jaksaakseni olla myös ihmisten seurassa. Tarvitsen siis myös muiden ihmisten seuraa, mutta en läheskään kaiken aikaa. Ihastuin mieheni seurallisuuteen. Hän rupesi hyvin varhaisessa vaiheessa toteuttamaan seurallisuuttaan kaikkien muiden ihmisten kuin minun seurassani. Lopulta päätin hankkia oman elämän. Tässä tarinani tiivistettynä ja yhdestä näkökulmasta kerrottuna.

  3. Pandora sanoo:

    Kiitoksia vastauksestasi, kuin apteekin hyllyltä. Vau.

    Asioissa eteneminen ja läheisyyden tarve on hyvin yksilökohtaista, siinä olet kyllä oikeassa. Ei tarvitse kuin omia lapsiaan katsoa, molemmat poikia ja toinen pienestä asti on halunnut olla vain ja ainoastaan ihmisten kanssa ja toinen taas vaatii paljon omaa aikaa. Tämä tarve on varmaan siis henkilökohtainen, ihmisen synnynnäinen piirre, johon toki voi hyvin paljon elämäkin vaikuttaa.

    Niin ihmisen täytyy osata rakastaa itseään ennen kuin hän voi rakastaa toisia. Se vain on välttämätöntä, tosin voihan sitä yrittää ja harva meistä osaa sen taidon.

    Hei, ei se rakkaus lakkaa, muuttaa muotoaan, kaipuu hyviin aikoihin, toiseen on varmaan aika pitkäänkin, mutta realistisesti kun ajattelee, se on vain haikeaa toivetta, jostakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s