Tunnemylly jauhaa

Tämän merkinnän kirjoittamisen asemesta minun pitäisi mennä ulos, tavata ihmisiä ja rakentaa ystäväpiiriä. Jotenkin tuntuu siltä, että tuhlaan elämääni, ja aloitekykyni on yhtäkkiä kadoksissa. Mieluusti keksisin tälle jonkin biologisen syyn – esimerkiksi Parkinsonin taudin hypervarhaisoireet – mutta tämä on varmasti psyykkistä. Miksei aina voi olla riittävän hyvä, energinen olo?

Pohdin irtautumista Kissan yrityksestä ja oman toiminimen perustamista. Näin Kissasta tulisi aito eksä eli entinen, sellainen johon ei tarvitse olla yhteydessä lainkaan. Kissalla ei sellaisia entisiä ole, lukuunottamatta teini-iän poikaystävää, minulla on muutama. Pidimme tänään yrityksen hallituksen kevätkokouksen, johon minä osallistuin netin kautta. Oli jopa hauskaa kuulla Kissan ääni ja olin iloisella tuulella, mutta se muuttui äkisti, kun Kissa kutsui minua sukunimelläni. Sellainen on etäännyttävää ja loukkaavaa (vai olisiko oikein ajatella, että sellainen ei ole etäännyttävää ja loukkaavaa, vaan että minä olen typerä herkkis). Kokouksen loputtua Kissa vielä jutteli vähän aikaa Skypessä kanssani ja ilmoitti vierailevansa ystäviensä luona tässä lähistöllä kesällä ja ”piipahtavansa pikaisesti käymään”. Piipahtavansa pikaisesti. Tuossahan ilmaistaan sama asia, vierailun ajallinen lyhyys, kahteen kertaan. Ihan kuin hän sanavalinnallaan haluaisi tähdentää, etten merkitse hänelle mitään (vai olisiko oikein ajatella, että sitä se ei tarkoita, vaan että minä olen typerä herkkis). Kissa toisaalta on erittäin tarkka ja taitava sanankäyttäjä, eli tarkoituksellista tuon täytyy olla. Lopetin keskustelun lyhyeen sanomalla meneväni uimaan. En halunnut, että Kissa vie keskustelua mahdollisen seurustelusuhteensa suuntaan.

Tarkoitus oli tosiaankin mennä polskimaan, mutta laiskuus iski.

On melkoisen epämiehekästä olla näin helkkarin skitso.

Juuri nyt en erityisemmin pidä itsestäni. Mitähän tämä tällainen saamattomuuskin on?

Mainokset
Kategoria(t): ero, suhteet, tunne-elo. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Tunnemylly jauhaa

  1. Pandora sanoo:

    Anteeksi, jälleen kerran tulen häiriköimään, älä ota henkilökohtaisesti, häiriköin muita ihan yhtälailla. Ammattitauti, nääs.

    Olen kironnut tuota samaa ominaisuutta itsestäni, mikä ihme siellä päänsisällä niin paljon kiinnostaa, että pitää pohtia omia asioitaan ja kirjoittaa kun voisi elääkin vaihteeksi.

    Biologista syytä tuolle en keksi, psykologisen kyllä. Haluat oppia virheistäsi, ymmärtää, mitä on tehnyt väärin, jotta ei koskaan enää tarvitsisi toistaa samoja mokia. Niin, kunpa sitä voisikin olla aina energinen ja hieno olo, mutta jos kokee epäonnistuneensa jossakin, niin sitten sitä tulee märehdittyä syy-seurausketjussa ja mietittyä liikaakin. Mutta oikeastaan se on hyvä, sillä silloin sitä kykenee oppimaan.

    Kuullostaa siltä, että Kissa haluaa näyttää sinulle päässeensä sinusta irti ja haluaa pysytellä ns. tilanteen herrana. Hän mahtaa olla syvästi loukkaantunut, kun et
    tarjonnutkaan hänelle sitä, mitä hän sinusta niin paljon toivoi. Lasta.

    Niin, miksi erojen pitää olla niin vaikeita, eikö vain olisi helpompi sopia kuin aikuiset ja käyttäytyä samanmoisesti. Miksi eron jälkeen ei olisi ystävyyttä? Onko se edes hyväksi?

    No, luulen, että teitä epämiehekkäitä on enemmänkin ja minusta se on miehessä aivan terve piirre, tosin onko se toivottavaa, tuskin se on sitä niin miehelle kuin naisellekaan.

    Ole armollinen itsellesi, anna aikaa. Tuo mitä prosessoit tunnetasolla on kuluttavaa, koska teet ajatustyötä se vie energiaa fyysiseltä tasolta. Näin ainakin haluan uskoa ja näin minulle viisaammat ovat sanoneet. Elämä saapuu kyllä silloin kun sen aika on.

  2. tikitys sanoo:

    Saa häiriköidä, se on vain polttoainetta koneeseen (eikä ole oikeasti häiriöksi).

    Tulkintasi Kissan käytöksestä on varmaan aika oikea. Lapsen yrittäminen varmaan sai sekä minut että Kissan aidosti miettimään, haluanko olla juuri tämän ihmisen kanssa loppuelämäni. Totta puhuakseni olin lapsen saamisesta jopa kauhuissani, koska tiesin, että sitten tässä oltaisiin lopullisesti kiinni (ja että Kissa kuitenkin eroaisi minusta 10 vuoden kuluttua, koska sen verran hänen kaksi aikaisempaa suhdetta olivat kestäneet). Toisaalta olisin halunnut tehdä Kissan onnelliseksi, äidiksi tuleminen oli hänen suuri haaveensa, ja se ei hänen avioliitossaan ollut onnistunut edes hedelmöityshoidoilla, mutta sitten hänen ex-miehensä sai kuin saikin lapsen uuden kumppaninsa kanssa.

    Laskelmoiva ihminen olisi ajatellut, että vika on Kissassa, raskauden riski on siis pieni, eli elämäntilanne ei varmaankaan muutu. En vain kyennyt niin suureen epärehellisyyteen.

    Aito ystävyys ei ehkä onnistu eron jälkeen vähään aikaan, sellainen ystävyys kyllä, jossa noudatetaan tiettyjä ystävyyden normeja ja käytöstapoja, samalla kun vältetään kipeitä asioita. Se on aika kuluttavaa ja rajoittunuttakin. Muutenkin kaikki tämä prosessointi ja märehtiminen on yhtäältä antoisaa, toisaalta se vie voimia.

    Mutta aurinko paistaa, viikonloppu lähestyy.

    • Pandora sanoo:

      ”Saa häiriköidä, se on vain polttoainetta koneeseen (eikä ole oikeasti häiriöksi).”

      Hyvä niin, sitä on aina pare varmistaa joskus, että haluaako toinen kuulla mielipiteitä vaikka en kyllä mitään negatiivista ole aistinutkaan sinusta. Kanssasi on mielenkiintoinen keskustella…

      Hei, kun naisen sisäinen kello tikittää ja vuodet vierii eteenpäin niin pakostihan se pistää miettimään. Mutta sitä ihmettelen, miksi et olisi halunnut olla hänen kanssaan loppuelämääsi? Kuvaamasi mukaan hän oli varsin hyvä ihminen, johtuiko se siitä, ettet sittenkään rakastanut. Mutta miksi sitten kärsit erosta? Sen takia, että menetit hyvän elämän. Tiedän, tunteita on mahdoton määritellä. Kun ne kaikki palikat pitäisi olla kohdallaan, mutta mistä sen löytää, intohimon, rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja toisen ymmärtämisen, sitten pitäisi olla vielä tietyt arvot ja elämäntilanne kohdillaan. Haastavaa, teini-ikäisenä sitä vain heittäytyi tilanteeseen ja se oli siinä. No miten siinä kävikään, ero. Jes, mikä elämä.

      Miksi ennalta tuomitsit Kissan, että hän eroaisi sinusta 10-vuoden päästä? Onko minunkin seuraava suhteeni tuomittu kestämään 17-vuotta? Kauan itse olit ensimmäisen kanssa, niinkö kauan aiot olla seuraavan kanssa? Mitä pelkäät?

      Toisaalta tänään juuri juttelin erään naisen kanssa, hän oli seurustellut miehen kanssa, joka sanoi, että hänen suhteensa kestää maksimissaan puoli vuotta, no puolen vuoden päästä he erosivat. Eli ihmiset toimivat alitajuisesti, mutta voiko sitä muuttaa?

      Olet siitä hieno ihminen, että kykenit rehellisyyteen, toivottavasti pidät sen olemuksessasi edelleen. Kyllä aito ystävyys voi olla eronkin jälkeen todellista, mutta se riippuu ihmisistä. Lasteni isän kanssa kestää varmasti aikaa ennenkuin voimme edes olla ystäviä, ravun kanssa ystävyys taas oli luontevaa heti ja olemme läheisempiä siltä osin kuin suhteessamme.

      Mutta se riippuu siitä jääkö sisälle käsittelemättömiä asioita, pääseekö niistä yli. Mutta hei aina voi aurinko paistaa, jos ei ulkona niin sisällämme. Hyvää viikonloppua sinullekin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s