Univelan korkomarginaali ei ole sidottu Euriboriin

Viime yö meni valvoessa. Syynä oli ehkä syömäni tumma suklaa tai hedelmäinen mutta ärväkkä mutteripannukahvi, jota join onnettomuudekseni vähän liian myöhään. Uni ei tullut, mutta mitään kelojakaan ei ollut, kunhan kelluskelin ei-nukuttavuuden tilassa ja tiesin, että tästä päivästä tulisi työn puolesta raskas.

Toinen terapiaistunto oli mukava, vaikka meninkin sinne huolissani siitä, ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Terapeutti sitten rahoitteli, että ei tarvitse olla, asiat etenevät omaa tahtiaan, ei tarvitse olla nopea (jes!) tai etevä (jes!) tai olla samaa mieltä kaikesta terapeutin kanssa (jes!). Minun on edelleen vaikea uskoa, että todella on näin, ja olin luullut, että terapia on tietyllä tavalla tavoitehakuisempaa, että minun pitää päteä. Mutta hyvä näin, tämä tuntuu oikealta. Keskustelimme kirjoittamisestakin ja siitä, että tällaisen julkisen päiväkirjan sivussa kannattaisi pitää yksityistäkin eroprosessipäiväkirjaa.

Eikä tämä minusta ole eroprosessi, vaan omaksi itseksi tulemisprosessi. Väitin vastaan terapeutille hänen kommentoituaan, että tietyllä tavalla etsin itseäni. En etsi, siis sillä tavalla että olisin hukassa tai eksyksissä. Olen kyllä havahtunut huomaamaan, että ohoh, minullahan on nyt ihan oma elämä. Mitä sitä tekisi yhdellä ihmiselämällä? Minne menisi? Mitä mahdollisuuksia maailma tarjoaa? Enää en tunne minkäänlaista jäniksenselkäistä pakkoa olla tietynlainen tai tehdä jotakin (avioeroni jälkeen halusin mahdollisimman nopeasti seksisuhteita, jotta saisin todisteen siitä, etten ole hylkiö, että kelpaan jollekulle). Nyt voin vain olla oma hidas itseni.

Uskaltauduin jopa tuntemaan oloni kotoisaksi kodissani. Se oli pelottavaa. Säikähdin liikaa kiintymistä, sillä jos kiintyy johonkin, ja siitä joutuu äkisti luopumaan, on tuska suuri. Tämä pelko on peräisin perhettämme kohdanneesta kahdesta tragediasta, joista ajattelin pitkään, että onpa kumma kun niistä ei ole jäänyt mitään traumoja. Ei ehkä olekaan, mutta tiettyjä hyvin perustavalla laatua olevia suhtautumistapoja kyllä. Ilmankos olenkin ollut lähtökuopissa niin pitkän ajan elämääni, siitäkin huolimatta, että olin parisuhteessa ex-vaimoni kanssa 16 vuotta ja samassa työpaikassakin 11 vuotta. Koko ajan henkisesti lähtövalmiina kuitenkin. Tämä nykyinen fyysinen pomppiminen ja muuttaminen paikasta toiseen on alkanut vasta eron jälkeen.

Olen tietyllä, aivan uudella, ennenkokemattomalla ja rauhallisella tavalla onnellinen. Siihen on vaikea sopeutua. Olisi niin kodikasta ja tuttua palata siihen elämään, jossa elo tuntuu jotenkin hiertävän sielua, ja jossa onnenkin hetket ovat lähes ylikorostuneita onnellisuudessaan. Olin jo aikeissa taas lukea Kissan kirjeitä, mutta en tehnyt sitä. En halua. Nyt on nyt.

Ajattelin ex-vaimostanikin pitkästä aikaa positiivisia ajatuksia. Hänellä oli kyky aitoon empatiaan, jota en Kissassa samalla tavalla nähnyt. Opetellun kuuloista empatiaa oli kyllä, mutta ex-vaimoni oli kaikesta huolimatta myötätunnossaan aidompi. Lisäksi muistelin hänen uskontotieteellisiä tietoiskujaan milloin mistäkin uskonnosta – uskonnot eivät sinänsä kiinnosta minua, mutta toisen intoa ja tietomäärää on inspiroivaa kuunnella ja teologiankin puolelle meneviä keskusteluja oli hauskaa käydä – ja hänen tietynlaista olemisen tavan ytimestä saakka kumpuavaa nonkonformismiaan (jossa sitten oli kyllä tyly kääntöpuolensa).

Pitänee mennä nukkumaan. Olen nähnyt unia naisista, jotka yhtäkkiä suutelevat minua, ja unissani olen ollut asiasta melko hämmentynyt, joskin mielissäni.

Luulen myös, että on ehkä aika kääntyä vieläkin enemmän sisäänpäin ja todella mietiskellä rauhassa asioita.

Mainokset
Kategoria(t): arki, rauha, suhteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Univelan korkomarginaali ei ole sidottu Euriboriin

  1. Pandora sanoo:

    On todellinen taito olla maltillinen ja kuunnella sydämen ääntä, nostan hattuani jos siinä onnistut, toivon niin.

    Niin, mitä on itseksi tuleminen, siinä on haastetta. Minulla on se onni, että tiedän mitä haluan, mitä teen, tiedän keinot miten sen tavoitan, mutta se itseensä uskominen ja varsinainen tekeminen on haaste. Jos sinä olet vielä siinä loistavassa vaiheessa, jossa kaikki on avointa, saat luoda suunnitelmia ja löytää itsestäsi ja elämästäsi uusia puolia onnittelen, olet astumassa tielle, joka on aivan uskomattoman hieno kokemus.

    Niin, mitä sitä haluaisikaan elämältä, mitä todella haluaisi elämältään. Kuinka hienoja kysymyksiä. Tuo oli hyvä huomio, että ensimmäisen eron jälkeen halusit seksisuhteita todistaaksesi, että kelpaat jollekin. Tunnistan valitettavasti tuosta itseni ja sitä vastaan yritän nyt taistella.

    Hei, luo kodistasi näköisesi, nauti siitä täysin siemauksin, kotisi kuvastaa sinua, mitä enemmän arvostat ja nautit siitä, sitä enemmän olet sinut itsesi kanssa. Luopuminen kuuluu elämään, itsekin olen joutunut kokemaan kaikenlaista ikävää, ne jättävät meihin jälkensä, mutta niitä vastaan voi taistella, maltillisesti ja määrätietoisesti. Luota elämään. Olet sen arvoinen. Rakasta itseäsi vaikka se kuullostaakin kliseiseltä.

    Jätä menneisyys, Kissa oli ehkä lähes täydellinen, mutta jokin siinä oli väärää, ehkä et ollut valmis sille suhteelle tai koit jääväsi Kissan varjoon, kuinka paljon hän arvosti sinua, kuinka paljon kykenit antamaan hänelle? Kaikissa suhteissa on varjopuolensa, sen oikean kumppanuuden, jossa ollaan tasaveroisia löytäminen on haastavaa. Mistä löytää ihminen, jonka kanssa voisi olla oma itsensä, täydentäisi toista siinä missä toisella on heikkouksia ja saisi itse vahvistusta omiin heikkouksiinsa. Tasapainoittaisi ja olisi samanarvoinen.

    Jokaisessa meissä on hyvät puolemme, mutta myös ne huonot. Ja hei, nauti unistasi, unet yleensä kasvattavat ja valmistavat meitä tulevaan. Juu, mikä kiire tässä on, täysi elämä edessä ja eron jälkeen on pienen välitilinpäätöksen aika. Ainakin minulla…

    Hyvää päivänjatkoa sinulle ja ehkä vähemmän hedelmäistä mutteripannukahvia(?) tällä kertaa. Mitä se on?

    • tikitys sanoo:

      🙂 Mutteripannulla (http://fi.wikipedia.org/wiki/Mokkapannu) saa tehtyä pienen määrän erittäin vahvaa kahvia, joka samalla maistuu jännän hedelmäiseltä (jos kahvijauhe sopii pannussa käytettäväksi). Aiemmin tuolla keittämästäni kahvista tuli kitkerää, mutta sitten luin jostakin, että pannua pitää kuumentaa keskilämmöllä, ei täysillä. Niinpä sitten kaivoin pannun kaapista ja kokeilin. On kyllä hyvää.

      Eli mitä sitä tekisi ihmiselämällä? Kokeilisi kahvinkeittotapoja, heh heh.

  2. Pandora sanoo:

    Olen nähnytkin noita kaupassa, itselleni kun kahvi on kuin parastakin huumetta niin tuokin jalo taito on jäänyt kokematta. Kahvi, kun tekee minusta erittäin energisen ja hieman turhan levottoman, joten moinen nautinto on jäänyt vaikka hyväähän se on niinä harvoina kertoina, kun sortuu.

    Yleissivistys jälleen kasvoi, kiitokset siitä.
    Ja hei, tarvitseeko elämän nautinnot aina olla niin isoja, sitähän voi erikoistua vaikka mihin ja ajattele sitä tällä tavalla, ehkä joskus tarvitset tuota taitoa, siitä voi olla jopa hyötyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s