10 x 50 m ja rapiat päälle

Tänään käväisin maauimalassa. Se on sama paikka, jossa en uimakoulussa oppinut uimaan. Väritkin edelleen sama turkoosi ja keltainen. Vihasin uimakoulua, ja uimaan opin vasta myöhemmin samana kesänä tuttavien mökillä.

Kauhoin pitkää allasta auringon alla päästä päähän, ja noin 500 metrin jälkeen olin jo aika poikki. Uiminen tutussa ympäristössä ei tuntunut juuri millään tavalla erikoiselta tai vaikuttavalta. Olin aika yllättynyt, sillä avioeroni jälkeen kävin usein uimassa melkein kulman takana olleessa pienessä uimahallissa, ja silloin se oli aivan erityisen mukavaa. Niinsanotusti rieskoin lyhyttä allasta päästä päähän, kunnes olin läpikotaisin uuvuksissa ja se tuntui hyvältä. Silloinen elämäni oli yhtäältä stressaavaa, mutta toisaalta älyllisesti stimuloivaa: pääkaupunkiseutu ja silloinen työni tarjosi jatkuvasti ärsykkeitä ja stressiä, vapaa-aika meni ideoidessa ja innostuneisuuden tilassa ystävien ja tuttavien tapaamisen jälkeen. Elämä oli yhtäältä vaikeaa ja toisaalta hyvin sähköistä – aivostoni toimi tavallaan ylikierroksilla (oli varmaan toiminut jo vuosia), ja osittain jopa kaipaan niitä aikoja. Kaipaan myös sitä, miten bloggasin silloin – täysin irrallaan kaikesta siitä emotionaalisesta roskasta, jota koin, sitäkin vuosia. Silloinen blogi oli tapa ponnistaa irti silloisesta elämästä, tämä blogi taas on tapa saada selkoa nykyisestä elämästä. Itse pidän edellistä blogiani kiintoisampana, mutta tämäkin on tärkeää.

Avioeron aikaiseen eloon verrattuna elämä on nyt helppoa: kaikki on tässä ja nyt, lähellä, työ sujuu ja on suhteellisen stressitöntä, ystäviäkin näen joskus. Jotenkin olen alkanut kaivata taas jotain älyllistä haastetta, pitkiä inspiroivia keskusteluja, uusia ihmisiä, uusia opintoja (ex-vaimo haki ja pääsi yliopistoon uuden pääaineen pariin jo kolmatta kertaa elämässään), jotakin kihelmöivää. Ei siksi, että minulla olisi tylsää, vaan siksi, että kaipaan menneiden aikojen sähköisyyttä. Voi tietysti olla, että elämäni on vihdoinkin normaalia, että tähän on parasta tottua, että tämä on tervettä. Tietyllä tavalla voinkin aika hyvin. Silti koen tarvitsevani jotain mistä voin innostua, jotain mihin voin syventyä kokonaan: puuhaa, harrastuksia, opintoja, tuttavuuksia, asioita, tärinää, mitä ikinä. Innostun asioista hyvin voimakkaasti, mutta viime aikoina sellaista ei ole tapahtunut. Ehkä minun tulisikin pyrkiä syventymään johonkin rauhallisen keskittyneesti. Erikoista on sekin, että olen alkanut taas pitää raskaasta rokista – pitkään koin sen sietämättömän tylsäksi musiikiksi.

Kävin katsomassa sitä kahdeksannen kerroksen asuntoa, jonka parvekkeet olivat etelään. Karmea murju ja törkyhinta. Omani on parempi ja rutkasti halvempikin se oli. Alan vähitellen arvostaa omaa kotiani, sen näkymiä ja koko tätä arvokiinteistöä, johon liittyy kaikenlaisia tarinoita ja legendoja. Puut, uusgoottilainen kirkon torni, konserttitalon torni, savupiiput ja Sale, kivitalot ja niiden katot, kattojen yllä valtava taivas.

Tämän blogin nimestä Blogilistalla pitänee poistaa jossakin vaiheessa tuo Eroblogi-määre. Vähitellen alkaa olla muutakin elämää kuin sinänsä rankan eron vatvominen.

Mainokset
Kategoria(t): arki, asuminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: 10 x 50 m ja rapiat päälle

  1. Pandora sanoo:

    Maauimalat ovat aivan oma ympäristönsä, ihania paikkoja, tosin itseäni nuorena jäi harmittamaan, kun priimusmaisterin merkki jäi viidestä pisteestä kiinni. Se otti luonnonpäälle, mutta en lähtenyt moista suorittamaan enää vuoden päästä. Uimisessa on se mukava piirre, että sitä vain automaatiolla kulkee eteenpäin, ajattelematta yhtään mitään. On vain liike ja vesi. Käytännön meditaatiota.

    Voi kuinka osa minusta kaipaakaan tuota aktiivista elämää, hälinää ympärille ja osa nauttii tästä seesteisyydestä vaikka tämä minulle lähes luonnoton tila onkin. Riippuu varmasti ihmisestä kaipaako hän elämään haasteita, itse pidän aktiivisesta elämästä, se pitää minut elossa. Kyllähän yksinkin haasteita saa kerrytetyksi ja projekteja kasaan, mutta se on kuitenkin ne ihmiset, jotka luovat jännitteet, saavat liikkeelle. Ainakin minulle.

    Ja hei eikö se ole ihan luonnollista, että kun elämästä jotakin poistuu niin sitä on tilaa uudelle, mitä uusi sitten onkaan. Raskas rock on melko herättävää musiikkia, kumpuaa syvältä, jolloin ehkä se sopii mielentilaasi nyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s