Hauisvamma

Olen Facebook-paastolla, koska en halua tietää (lue: uskalla ottaa selvää) mitä Kissalle kuuluu.

Tänään sitten saapui vuode, 140 senttiä leveä jenkkisänky. Leveyttä valitaessani olen tietysti ajatellut yövieras-aspektia, vaikka seksi ei kyllä kiinnosta juuri nyt yhtään. Tietenkin sen pitäisi kiinnostaa, ja ensimmäisen eron jälkeen olinkin hypervimmatussa tilassa, mutta tällä kertaa en ole. Asia ei huoleta minua, kaikki menee omaa rataansa ja näin on hyvä. Seksuaalisessa mielessä minulla on kyllä ikävä Kissaa, koska vuorovaikutuksemme oli niin mainiota. Pornokaan ei kiinnosta, naisten sukuelimet eivät juurikaan näytä kiihottuneilta siinä, mikä on aika tylsää. Illuusio rikkoutuu.

Otsikko viittaa siihen, että kotiinkuljettajien möhlittyä aikataulun jouduin auttamaan lyijynraskaan runkopatjan kannossa tänne tornitalon ylimpään kerrokseen. Kiertyviä portaita tarpoessa loppui aerobinen kuntoni, ja piti pysähtyä pari kertaa lepäämään. Noloa. Lihaksia ei toisaalta väsyttänyt yhtään. Sitten töissä huomasin, että oikeassa hauiksessani on jonkinlainen kivikova patti, jonka kohdalle sitten päivemmällä kehittyi mustelma. Taisi revähtää. Pelkäsin jo jänteen katkeamista, koska hauislihaksen pitkän pään jänne helposti katkeaa, mutta siitä ei liene kysymys. On ehkä aihetta mennä lääkäriin. Kipua ei kyllä tunnu. Kumma juttu muuten, että aerobinen kunto ja lihaskunto tuntuvat kulkevan vastakkaista tahtia. On ollut aikoja, jolloin tällainen urakka ei olisi minua hetkauttanut aerobisesti paljoakaan, mutta lihakset olisivat hyytyneet kokonaan. Enkä ole mikään erityisen lihaksikas mies nytkään, mutta painoharjoittelu ja leuanveto on selvästi saanut jotain kehitystä aikaan.

Poistin sähköposti- ja nimipakon tämän blogin kommenteista, mutta jätin moderoinnin päälle, koska kommentteihin tulee joskus mainoksia. Kylläpä minun elämäni on jännittävää. Onnistun taatusti tylsistyttämään veitsitukin veitsetkin ihan vain oleskelemalla niiden lähettyvillä.

Sain itseni tänään kiinni erikoisesta ajattelutavasta. Mietin, pitäisikö minun lukea taas Kissan kirjeitä ja katsella yhteisiä valokuvia, jotta tulisi taas ikävä ja jonkinlainen kriisi, ja sitten tuntisin taas eläväni. Syystä tai toisesta mieleni tuntuu toimivan vilkkaasti ja hyvin kriisien ja surujen keskellä. Tasaisena soljuva arkipäivä taas saa aikaan pitkästymisen tunteen, aistit turtuvat ja mieli tylsyy. Outoa, koska en ole aina ollut tällainen. On kai niin, että erostani seurannut terävä, aktiivinen suru, sai koko elimistöni toimimaan pitkiä aikoja voimakkaan virittyneessä tilassa, jolloin vaikkapa lintujen lento ja tehtaiden savut olivat erittäin aistivoimaisia kokemuksia. Nyt tilalla on tylppä jomotus sydämessä tai sielussa tai mielessä, miten vain, Kissan poissaolon painavuus ja uuden elämän rakentamisen vaativuus. Katselen, kuinka pääskyset kiertävät kirkontornia kuin siimalla siihen sidottuina ja mietin, eikö niiden pitäisi olla naakkoja. Naakathan ne kirkontorneissa tarinoiden mukaan pesivät, paitsi Temppeliaukion kirkon, koska sillä ei tornia ole. Niinpä naakat sitten naakuttavat siitä yli lentäessään eio tornii, eio tornii. Onneksi olen kirjoittanut tätä blogia, sillä muuten en olisi havainnut tätä muutosta mielentilassani.

Töissä aloin jostakin syystä muistella yliopistoaikoja: syksyn tarmokasta uteliaisuutta, talvien raskautta, keväiden kepeyttä, opiskelukesien velttoutta ja kaikki vuodenajat kattanutta taloudellista niukkuutta. Niin ikään töissä yksi paljon aikaa vaatinut tuotokseni tuli takaisin viivästyneenä bumerangina. Ikään kuin sellaista yllätystä tähän syssyyn vielä kaipaisin. Mitä seuraavaksi? Kolera? Rutto? Tuhotulva? Ydinsota? Pahanhajuinen hengitys?

Tarvitsen lepoa, kohta alkaa onneksi loma. Isä piipahti tänään ja toi saunaan löylykauhan. Olen aikuinen mies, mutta vanhempien huolenpito lapsistaan ei koskaan lakkaa. Tiedän siis nyt, että olen ihan samanlainen, kun tyttäreni on aikanaan aikuinen. Nyt hän on vielä iloinen kymmenvuotias, joka tuntee tähtikuviot minua paremmin ja säikähtää, kun pitkään venyneen illanvieton jälkeen ne eivät olekaan tutuilla paikoillaan. Taivas on kiertynyt uuteen asentoon. Kiertyisinköhän minä tästä vaikka solmuun? Tai saunaan? Joo, sinne.

Lisäys: tämän artikkeli riveissä näyttää olevan ylimääräisiä rivinvaihtoja, mutta ei ole. Tarkistin.
Lisäys lisäykseen: olipas kuitenkin, TextPadilla asia korjaantui.

Mainokset
Kategoria(t): arki, asuminen, keho. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Hauisvamma

  1. Pandora sanoo:

    Kaikki aikanaan, niin ehkä kissa tauko on ihan hyvästä, olen itsekin miettinyt sitä, että ehkä tekisi hyvää, jos yrittäisi nyt vain keskittyä omaan elämään, ei puhuisi Hänen kanssaan ja ryhtyisi vaikka siivoamaan. Jos siivoamalla saisi oman päänsäkin järjestykseen ja turhia tavaroita karsimalla antaisi tilaa uudelle elämälle.

    Ole onnellinen vanhempiesi huomiosta, ole onnellinen heidän olemassa olostaan. Itse näinä aikoina kaipaan omiani, olisivat edes he läsnä, mutta kaikkea sentään ihminen ei voi saada. Mutta onneksi ovat lapset, he tuovat niin paljon iloa tähän harmaaseen arkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s