Miten niin miehet eivät puhu?

Vieläkin ehkä luulotellaan, etteivät miehet osaa puhua tunteistaan. Se on roskaa. Tottakai miehet tunnistavat tunteensa, osaavat ne nimetä ja niistä puhua (ja kun puhun yleisesti miehistä, puhun tietenkin itsestäni käsin).

Monilla miehillä, ainakin minulla, on kuitenkin yksi vahingollinen asenne, eli ”kyllä tämän kestää”. Jos pienen tai suuren pahan olon päättää kestää, ei siitä tarvitse puhua, koska se menee aikanaan ohi. Tämä oli ansa, jonon itse putosin kummassakin suhteessa: minä kestin, siedin ja odotin asioiden parantuvan itsestään, ja niinpä en useinkaan ottanut askelta taaksepäin ja kysynyt, että miltä minusta oikeasti nyt tuntuu? Ja ennen kaikkea en ottanut toista askelta taaksepäin ja todennut, että ahaa, minusta tuntuu tältä, onko se ookoo vai vakavaa, ja tulisiko asialle tehdä jotakin? Kun eihän niin tarvinnut tehdä, kun mieshän kestää ja asiat paranevat aikanaan.

Kyseessä on siis oman tilan tunnistaminen. Mies kestää, joo. Kyllä kestää, mutta kestämisellä on hintansa. Pelkkä kestäminen on passiivista. Kestäminen ei hae muutosta. Tämä kestäminen ja sietäminen oli teini-ikäni selviytymiskeino perhettämme kohdanneen kahden tragedian keskellä, ja se on näemmä jäänyt päälle. Jos vain kestää, vaimenee sisäinen ääni, ja ennen kaikkea vaimenee sisäisen äänen viestien aiheuttama tarve tehdä asioille jotakin, ottaa etäisyysperspektiivi, analysoida, kysellä ja kyseenalaistaa.

Mainokset
Kategoria(t): oivalluksia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Miten niin miehet eivät puhu?

  1. Celia sanoo:

    Minulle miehet miehinä ovat melkoinen mysteeri, mutta niin ovat naisetkin.

    Jos tunteiden ohi menemisen odottaminen on miehinen piirre, niin sittenhän minussa on miehisiä piirteitä. 🙂 Oikeastaan olen pitänyt tätä piirrettä yhtenä osoituksena sisäänpäinkääntyneisyydestäni. Olen introvertti ja viihdyn muiden introverttien seurassa paremmin kuin ekstroverttien. Sitä paitsi kokemuksesta tiedän, etteivät ekstrovertit puhu sen enempää tunteistaan kun introvertitkään. Todennäköisesti ulospäinsuuntautuneet eivät ole edes tulleet ajatelleeksi tunteitaan.

    Mainitset myös perhettäsi kohdanneet tragediat. Ehkäpä mainitsemasi piirre onkin seurausta vahingoittuneesta lapsuudesta. Puhutaan virtahevoista olohuoneessa ja sen seuralaisesta, läheisriippuvuudesta, jotka voivat olla ihan mitä tahansa vaiettuja ja käsittelemättä jääneitä asioita lapsuudessa tai miksei myös aikuisuudessakin.

    Pidän muuten blogistasi. Taidan jäädä seuraamaan sitä. 🙂

  2. tikitys sanoo:

    Ihmiset ylipäätään ovat arvoituksellisia, koska ne (he?) ovat niin käsittämättömän erilaisia kuin minä, ja samalla kuitenkin niin käsittämättömän samanlaisia.

    Introvertiksi minäkin itseäni luonnehtisin, mutta toisaalta taas minulle ei tuota vaikeuksia esiintyä ihmisten edessä, toisin kuin parille tuntemalleni ekstrovertille. Mistähän sekin sitten johtuu?

    Meillä ei varsinaisesti käsittelemättömiä aiheita perheessä ole, niitä virtahepoja olohuoneessa, joiden olemassaolon kaikki tietävät, ja joiden olemassaolosta vaietaan. Oli vain pari toistaan seurannutta onnettomuutta, jotka oli vain pakko kestää, kun ei muutakaan voinut. Ehkä kirjoitan niistä joskus.

    Mukavaa että pidät kirjoituksistani, ja kiva tietää, että joku enemmän tai vähemmän tätä aktiivisesti seuraa. Kommentoijien blogeja seuraan tietysti itsekin, eli tämä toimii kahteen suuntaan. 😀

    • Celia sanoo:

      Esiintymiskammo voi vaivata ekstroverttejä siinä missä introverttejäkin, tai voi olla vaivaamatta. Minulla on esiintymisvietti, jota voin toteuttaa ammatissani luontevasti. Yksityishenkilönä esimerkiksi juhlissa en kuitenkaan etsiydy huomion kohteeksi vaan jätän sen muiden huoleksi. Luulenkin, että esiintymisvietti ei varsinaisesti ole se tekijä, joka erottaa introvertin ekstrovertista.

      Introvertti miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Hän saa energiaa itsestään ja muiden seura kuluttaa sitä, kun taas ekstrovertti tarvitsee muita ihmisiä voidakseen hyvin. Esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Introvertti_ja_ekstrovertti

      Introvertti kun olen, en ole ujo, mutta olen varautunut ihmisten keskuudessa. Vaatii oman aikansa, ennen kuin luotan ihmisiin ja puhun omista asioistani. Sen sijaan pystyn kirjoittamaan arimmistakin asioista, niin että blogin perusteella jotkut ihmiset ovat pitäneet minua ekstorverttinä. Introvertti voi olla puhelias tuttujen keskuudessa, kun kerran luottamus on solmittu, niin se antaa varmuutta olla avoin. Kaipaan säntillisyyttä, mutta pystyn toimimaan impulsiivisestikin. Tosin tempausteni jälkeen alkaa kamala jossittelu ja pohtiminen, jonka aiheena on, mitä tulikaan taas tehtyä. Ekstrovertti mennä porskuttaisi eikä jäisi muhimaan omissa liemissään ainoankaan tempauksensa vuoksi.

      Hyvä, ettei taakkanasi ole virtahepoja. Ne nimittäin ainoastaan mutkistavat elämää ja hankaloittavat vaikeista elämäntilanteista toipumista. Tietenkin luen mielelläni niistä onnettomuuksista, joita olet joutunut kokemaan, sitten kun olet valmis kertomaan niistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s