Loppumisesta seuraa alku

Kolme kuukautta sitten osakseni tuli toinen ero kolmen vuoden sisään. En käytä ilmaisua ”erosin toisen kerran”, sillä minä en tällä kertaa ollut eron alullepanija. Ensimmäinen ero tapahtui joulukuussa 2006, seitsemänvuotisesta avioliitosta, minä olin se joka lähdin. Tämä toinen ero tapahtui maaliskuun alussa tänä vuonna, lähes päivälleen kolme vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Nyt minä olin se joka jätettiin. Tai jätettiin ja jätettiin, olihan rakastettuni suoraan ilmaissut olevansa onneton vuokseni, mutta minä en kyennyt ottamaan sitä vastaan. Enkä itsekään ollut suhteessa lopultakaan onnellinen. Monin tavoin tyytyväinen, mutta en onnellinen.

Ensimmäinen ero oli voimaannuttava, helpottava, jopa riemukas. Suhde oli karmea, ja oli onni päästä siitä eroon. Tämä toinen ero on musertava, raastava ja kauhea, sellainen joiden erojen kerrotaan olevan. Näen oman vajavaisuuteni nyt hyvin selkeästi. Kunpa osaisin oppia siitä ja tulla paremmaksi ihmiseksi.

Kummankin entiseni nimet alkavat samalla alkukirjaimella, joten voisin ottaa käytännöksi sen, että entistä vaimoani nimeän X:ksi ja hänen jälkeensä tullutta naista M:ksi. Onpa matemaattista. Ehkä pitäisi käyttää nimityksiä, joissa entinen vaimoni on Näätä ja seuraava kumppanini Kissa, tai vaikka Mäyrä. Jokin itsenäinen, älykäs, suloinen eläin kuitenkin. Saa nyt nähdä mihin suuntaan kirjoittaminen tältä ja muilta osin vie.

Tämän blogin ulkoasu saa toistaiseksi olla se mikä sisäänkirjautuessa vakiona oli, vaikkakin tuo kuva yksin puiden reunustamaa tietä kävelevästä miehestä on ehkä liiankin alleviivaava ja melankolinen.

Onpa hankalaa kirjoittaa eroblogia, en oikein saa otetta tunteisiini ja ajatuksiini tällä tavalla, koska haluan, että näitä merkintöjä luetaan. Itselleni simppelisti Notepadiin kirjoittaessa juttua tulee ja tulee niin että sydänveri roiskuu. Tietoisuus näiden merkintöjen julkisuudesta saa mielen tietyllä tavalla iloiseksi, eikä sukellus sielun synkkyyksiin enää niin vain onnistukaan. Kelluttaa liikaa.

Kirjoitin kyllä blogia tätä aiemminkin seitsemän vuotta, ja lopetin sen äskettäin. Itse asiassa tapasin Kissan juuri sen kautta. Google saattoi meidät yhteen: minä olin eronnut, hän juuri harkitsemassa eroa, ja siksi muutamat eroa käsittelevät merkintäni ja muutkin juttuni saivat hänet kirjoittamaan minulle. Erossa liikkuu suuria tunnemannerlaattoja, ja siksi kirjeenvaihdon intensiteetin kasvettua päätimme tavata. Se oli kevättä 2007, olin silloin asunut yksin melko tasan kolme kuukautta. Sovimme tapaamisen Tampereelle, tapasimme, päädyimme hotellihuoneeseen, hän rakastui minuun ja parin viikon päästä erosi miehestään. Minä en oikein tiennyt mitä ajatella, olin hämmentynyt, seksiä ja seuraahan vain olin tullut hakemaan, sitä tarujen villiä sinkkuelämää nääs. Nainen olikin jollakin tavalla kiehtovampi kuin osasin aavistaa, enkä halunnutkaan ihan heti sanoa hänelle että hei hei, tämä oli tässä, suloinen kohtaaminen, mutta ei sen enempää.

Tämä taustana. Tarina jatkuu jos jatkuu.

Mainokset
Kategoria(t): ero, suru, taustaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s